Verkosto toimii:
Toimintamuotojamme ovat:
Helsingin asukkaiden budjettiriihi 10.10.2011
Anita Kelles-Viitanen avaussanat Lämpimästi tervetuloa kaikille osallistujille.
Hgin kaupungin budjetista puhutaan. Ritva Pitkänen on valmistanut siitä analyysin
Tärkeätä kuulla myös kaupunkilaisilta mihin ei säästöjen nimissä tule kajota. Tulilinjalle olemme tänään taas asettaneet eri puolueiden kuntapoliitikot. Vastakkaisasettelun sijasta toiveenamme kuitenkin on että voisimme yhdessä ajaa demokratiaa ja tukea kuntalaisten perusoikeuksia.
Puolueista puhujina ovat – aakkosjärjestyksessä: Demarit: Jukka Järvinen, Kokoomus: Sirpa Asko-Seljavaara, Ruotsalainen Kansanpuolue: Nils Torvalds, SKP: Yrjö Hakanen, Vasemmisto: Kati Peltola, Vihreät: Hannu Tuominen.
Aluksi totean, että on monta tapaa leikata palveluja:
Budjetti vain yksi niistä.
Toinen tekemällä uudistuksia, kuten nyt tekeillä oleva sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteellinen yhdistäminen. Mitä se merkitsee? Vaikea tietää kun sosiaalisten ja perustuslaillisten oikeuksien selvitys puuttuu. Mitä kuntauudistukseen kytketyt terveydenhuollon rakenne- ja rahoituslaki tulee maksamaan ja miten sosiaaliset oikeudet toteutuvat kaikkien ryhmien kohdalla?
Kolmas on palvelujen minimoiminen yksi esimerkki siitä on ns. liukuhihnaleikkaukset esim. Naisten Klinikalla rintasyöpäpotilaat viipyvät vain vähän yli vuorokauden. Liukuhihnaleikkauksista käydään nyt kovaa vääntöä myös Yhdysvalloissa. Ja vaaditaan lakiuudistusta, jossa minimiaika leikkaukseen JÄLKEEN on 2 vuorokautta
On myös kysyttävä mikä on ulkoistettujen ja yksityistettyjen palvelujen verojälki? Missä määrin monikansallisista finanssiyhtiöiltä tulee verotuloja kunnan verenkiertoon vai menevätkö ne pikemmin veroparatiisien veronkiertoon? Se pikemminkin on todellinen kestävyystekijä eikä niinkään eläkeläiset jotka ovat vakaita veronmaksajia.
Toivoa antaa Helsingin demokratia hanke: Kuntademokratia hankkeen kanssa ristiriidassa kuitenkin on kuntaliitos-hanke, jonka kautta demokratia karkaa yhä kauemmaksi kansalaisilta. Keskittyminen on muutenkin ristiriidassa nykyisen demokraattisemman horisontaalin ja matalamman (flatter) hallintomallin kanssa jossa kansalaiset aidosti osallistuvat itseään koskevaan päätöksentekoon. Edustuksellisen demokratian rinnalle tarvitaan osallistuvaa demokratiaa. Osallistavan demokratian työkaluja eivät ole vain kansanäänestykset ja osallistava budjetti, vaan myös uudet osallistavat instituutiot joita on kehitelty mm. Latinalaisessa Amerikassa. palvelujen suunnitteluun ja seurantaan. Niissä kuntalaiset ja heidän järjestönsä ovat mukana seuraamassa että palvelut menevät perille niin kuin on tarkoitettu.
Näillä sanoilla toivotan vielä kaikki lämpimästi tervetulleiksi odottaen vilkasta keskustelua!
Ritva Pitkänen Alustus: Klikkaa auki kotisivun oikean sivupalkin linkistä
Rahoitusasema on vahva, sosiaalitoimen alibudjetointi jatkuvaa…
Olli Salin – arvioi sosiaalitoimen painopisteistä puuttuu miljoonia euroja kaikilta elämänkaarialueilta.
KOOSTE KYSYMYKSISTÄ. KESKUSTELUISTA JA KOMMENTEISTA
Kirsti Olli-Lindén nosti esiin vanhuspalvelut – laitoshoidon vähentämisen – henkilöstömitoitus! Kotihoitoon ei ole jonoa? Miksi hoitopaikkoja vähennetään eikä palveluasumista ei lisätä?
Lasten huostaanottojen lisääntyminen – 2007 → 2010; neuvoloiden hoitoketjut, nuorten jatkohoitopaikat. Lastensuojelun kotipalvelun puutteet → ehkäisevään työhön tarvitaan lisää terveydenhoitajia!
Juha Nurmela: Kysymyksiä valtuutetuille: Mitä on tapahtumassa sisäisille vuokrille? Sosiaalitoimen ja terveystoimen yhdistäminen – vrt Lpr? Mihin menossa?
Miten STM:n ja kuntaliiton suositusten toteuttaminen toteutetaan vanhuspalveluissa?
Nils Torvalds: demokratia-työryhmän ehdotukset – pilotti → osallistuva budjetointi – valmisteluun on päästävä kiinni varhaisessa vaiheessa. Artolan henki – web.sivut – vastuu itse ihmisille! Talous ajaa seinään – iso kriisi tulossa! Merkel (FT.de): Kreikka saa mennä konkurssiin! Talousromahdus on tulossa! Mietittävä, miten eletään siinä kurimuksessa!
Hannele Salava: 11 vuotta päivähoidossa eltona- onko johtaviksi virkamiehiksi valittu sellaisia, joiden päätehtävänä onkin vain säästäminen? Varhaiskasvatus on paikka, jossa päästään kiinni syrjäytymiskierteeseen jo varhaisvaiheessa. Rahaa varhaiskasvatukseen!
Sirpa Asko-Seljavaara: Helsingin tilanne on toistaiseksi vielä hyvä, jollei työttömyys ala kasvaa! Lainakanta on vaaratekijä – poistot ok, mutta ei riitä investointeihin! Uusia asukkaita ja investointeja tarvitaan. Lähes 700 miljoonan valtionosuuksien leikkauksista suuri osa kohdistuu Helsinkiin, onneksi yhteisöveroa lisää ja kiinteistövero poistuu tasausjärjestelmästä.
Vanhuspalvelulaki tulee voimaan vasta 2014, hoitosuositukset pitäisi toteuttaa! Helsinki teki virheen, että laitoshoito sosv:oon ja kotihoito terkeen. Palvelut pitää yhdistää! Sekä budjetti että johto yhteen – .:. sosiaali- ja terveydenhuolto yhdistettävä! Päivähoito pois sosv:sta! Pitkäaikaisasunnottomuus on juoppojen hoitoa!
Kati Peltola: Asko-Seljavaaralla virheitä. Stj on kokoomuksesta, yhdistäminen ei ratkaise, vanhusten hoidon puute johtuu alibudjetoinnista sekä tavoitteiden alittamisesta! Keskusjohdon ja valtuustoinkin oma syy, kun alibudjetointi on jatkuvaa! Miljoonia riittävästi vanhustenhoitoon, jotta jonot saadaan purettua, tämä vähentää myös HUS-jonoja ja kaupunginsairaalan jonoja, palveluasumiseen lisää! Mahdollisesti tarvitaan 17 miljoonaa euroa tämän jonon purkamiseksi.
Vasemmisto ei ole innostunut sosv–terken yhdistämisestä, koska peruspalvelut eivät ole kunnossa, mm terveysasemat eivät vedä etc. Terveysasemille on saatava myös päihde- ja mielenterveystyötä, jotta lääkärien ja terveydenhoitajia.
Juha Nurmela – asumispalvelujen ”ylipaikka”-tilanne myös hoidettava!
Kirsti Olli-Linden: paikkatilanneraportti Khs:lle – mt-asiakkaat ovat joutuneet odottamaan 377 pv ja monisairaat 213 pv ja Suursuon sairaalasta 173 pv päästäkseen palveluasumisee.
Asko-Seljavaara: yhdistäminen on ainoa vaihtoehto.
Hannu Tuominen: Tervltk ja Khs:n varajäsen, surkeat numerot ovat tiedossa! Alle 65-vuotiaiden tilanne on jäänyt jalkoihin. Vihreät kannattavat sos-ter-yhdistämistä, mutta palvelujen näkökulmasta, joten esitetyt mallit eivät käy : Yhden luukun politiikka on oikea periaate!
Kestävää politiikkaa ei ole se, että jätetään velkaa tuleville sukupolville! ”valintamyymälä”-yhteiskunnasta siirryttävä kansalaisyhteiskuntaan! Vastuuta ihmisille itselleen. Talouden epävarmuus ja kuntauudistus? Perusturvan uudistus on – kuntatalouden velkaantuminen vs köyhyyden lisääntyminen näkyy terveyseroissa – luokkaerot taustalla! Elinaikaodotteet eroavat tuloluokittain entistä voimakkaammin! Maahanmuuttajien kielitaidon puutteet ja yksinäisyys: mitä lääkkeitä löytyy: kansalaisten ja kolmannen sektorin toimintaa hyödynnettävä – pienillä kustannuksilla esim Malminkartanon Horisontti!Kouluterveydenhuolto, leikkipuistot, pyöräilyn lisääminen etc.
Anita Kelles: Kansalaistoiminnan lisääminen ei heikennä edustuksellisen demokratian roolia vaan vahvistaa sitä (UK: Big Society); Helsinki ei ole valintamyymälä vaan sitoutunut YK:n ja EU:n normistoihin, jotta ihmisten oikeuksien turvaamiseen!
Hannele Salava: Yhteiskunta ei ole valintamyymälä vaan olemme pitkään rakentaneet hyvinvointivaltiota paljon nykyistä pienemmillä varoilla. Taloudellinen perusta on olemassa, kun kaikkea ei yksityistetä ja siirretä voiton saalistamiseksi.
Yrjö Hakanen: Terveiset Pariisista Euroopan vasemmiston palaverista: ongelmat ovat syntyneet pankki/spekulaatiomarkkinoilla eikä reaalitaloudessa, jossa kyse on ihmisten päivittäisestä työstä ja elämän ehdoista. Julkisen talouden alaa pyritään kaventamaan, vaikka esim Helsinki tekee yli 200 miljoonaa 2011 budjettia paremman tuloksen! Liikelaitosten kanssa ylijäämä on noin 250 milj. Helenin ylijäämää aiotaan siirtää entistä enemmän vain Helenin omia investointeja varten. Väestö, maahanmuuttajat ja ikääntyneiden määrä kasvaa. SKP ei kannata sosiaali- ja terveystoimen yhdistämistä. Asukkailta tai työntekijöiltä ei ole kysytty mitään – demokratian irvikuva, kun deLoitte konsultit rahastavat. Hoiva- ja hoitotyön pirstoutumínen on suurin uhka. Sisäiset vuokrat – tilakeskus – voittoja yli 60 miljoonaa, joka otetaan sisäisiltä vuokralaisilta. Valtion budjetin valtionosuusleikkaukset ovat yli 700 miljoonaa ja yhteisöveroja alennetaan (kunnilta pois 300 miljoonaa) yhteensä siis yli miljardi euroa. 20.10.2011 demokratiatyöryhmän avoin kokous kaupunginvaltuustosalissa & verkossa! Mihin on oikeasti mahdollista vaikuttaa?
Jukka Järvinen SDP: strateginen kärkitavoite on terveyserojen vähentäminen ja nuorten syrjäytymisen koulutus- tai työpaikka. Vanhuksille 17 miljoonaa lisää, ryhmäkoteja ja palveluasumispaikkoja lisää, kolmas sektori! Lapset ja nuorisotoimi omaksi virastoksi – palvelut saman katon alta! Leipäjonot ja asunnottomuus ovat häpeäpilkku, lisää tukiasuntoja.. Palveluita ei saa leikata.
Juha Nurmela: Ei velkaa – siis Hannu Tuominen – mitä ei rakennetakaan, kun ei investoida. Demokratia-ryhmälle pyyntö, että eri vaihtoehtoja oikeasti valmistellaan (virkakoneistolle velvoite olla käytettävissä).
Kati Peltola: 2012 budjettiehdotus on tehty perinteisesti mm niin, että lainanottotarve yliarvioidaan ja HeSa julistaa velkaantumista! Liikaa lainaa ei ole kuitenkaan otettu, vaan asukkaita vedetään nenästä. Kunnallishallinnon tehtäviä pitäisi vähentää – eri tasoille Metropolissa: kaupunginosavaltuustoille peruspalveluvastuut, toisen asteen Helsinki (nykyinen valtuusto), ja seutuvaltuusto, jonka vastuulla olisi seudullinen kaavoitus, liikenne, jätehuolto ja infra. Osallistuvaa budjetointia ei pitäisi vain pilotoida vaan käynnistää jo laajasti – edellisvuoden palvelujen perusteella alkaneen vuoden tarpeet (esim helmikuussa) – kunnallispoliittinen harrastus lisääntyy.
Juhani Veikkola: jos judutaan kohtaamaan talouskriisi Helsingissä, miten ja millä keinoilla voidaan selvityä ensi vuonna?
Sirpa A-S: ensimmäisenä vähennetään investointeja – esim Kruunuvuorenselän silta, Lapinlahden sairaalan saneeraus, HUS:n investoinnit jäihin. Tekemällä paremmin saadaan mm. vanhuspalvelut kuntoon; 900 nuorta ei saanut koulutuspaikkaa – demarit : 2 ministeriä ja Haatainen? Ammattikoulu- ja lukiopaikkoja Helsinkiin.
Yrjö Hakanen: Konkreettisia ehdotuksia demokratiatyöryhmälle, asukkaiden oltava myös aktiivisia esimerkiksi demokratia.hel.fi ja 20.10.2011 käyttöön. Miten Hki varautuu kriisiin? Rahoitusjohto Tapio Korhosen mukaan ei ole riskisijoituksia, joten miljardin rahavarat ovat turvassa, toiseksi jos yleinen pankkikriisi puhkeaa, on kaupunginkin vaikea saada edullista lainaa, joten silloin investointeja karsittava, mutta kaupunki on itse reaalitaloudessa suuri tekijä, palvelujen tuottajana; Helsinki suuri työllistäjä yli 4 mrd € budjetilla.
Hannu Tuominen: asukkaiden lisääntyminen ja yritykset tarvitsevat peruspalvelut, joten investoinneista leikataan, tosin tarkkaa harkintaa mm Östersundom? Toimintojen uudelleen järjestäminen voi säästää esim. imetyksen opettaminen ja heijastusvaikutukset ovat laajat!
Kati Peltola: asuntorakentamisesta: Helsinki on yksityisten firmojen vanki, ei pysty itse rakentamaan, kovan rahan grynderit jyrää; lisää tontteja varattava vuokra-asumiseen ja perustettava oma rakennusyksikkö!
Jukka Järvinen: asuntoja – vähintään 5000/v kaupunki itse 1500/v
Ritva Pitkänen: kiinnostava keskustelu, lyhyt kriisikommentti – maailmantaloudessa tulee kriisi. Valtuuston on silti päätettävä palvelujen ja toiminnan linjaukset!
Anita Kelles: kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti seurakuntayhtymälle! Seuraavalla kerralla filmataan ja verkkoon!
Helsingin Seurakuntayhtymässä, Kolmas linja 22
Ohjelma:
Tervetuliaistoivotus: Pro Kuntapalvelut verkoston vetäjä Anita Kelles-Viitanen
Asukkaiden budjetti-analyysi: Ritva Pitkänen
Keskustelu: Asukkaiden puheenvuoroja
Puolueiden puheenvuorot: Puolueiden kuntapoliitikot
Tule kysymymään ja kommentoimaan.
Hyvä sosiaalilautakunnan jäsen ja varajäsen,
Prokuntapalvelut-verkosto haluaa ilmaista huolestumisensa palvelusetelihankkeestanne, josta aiotte päättää 22.6. kokouksessa.
Palvelusetelien käyttöönotto ei saa merkitä alkusoittoa laajemmalle yksityistämiselle, joka kaikkialla maailmassa, näkyy nyt rapauttavan peruspalveluja. Viimeksi tällainen analyysi on tehty Isosta Britanniasta. Muiden maiden yksityistämisen kokemuksista on syytä ottaa oppia.
On myös alueita, joille yksityistäminen ei sovi, eikä kaikkea tule myöskään tuotteistaa. Kuntalaisten perusoikeuksiin kuuluvat peruspalvelut eivät sovi markkinoille. Markkinat toimivat vain silloin kun asiakkailla on mahdollisuus olla ostamatta liian kallista palvelua tai valita vaihtoehdoista halvempi yhtä hyväntasoinen tuote. Markkinat edellyttävät siis laajaa tarjontaa, käytännössä ylitarjontaa, jotta vältytään siltä että palvelusta tulee yksityisen tarjoajan lypsylehmä. Ihmiset eivät myöskään voi olla ostamatta palvelua. Esimerkiksi terveyspalvelu ei ole samanlainen “tuote”, josta voi irtisanoutua kuin coca-cola pullosta, ilman että irtisanoutuminen vaarantaa hengen tai ihmisen tulevan hyvinvoinnin. Markkinamalli ei tässä toimi.
Haluamme seuraavia asioita:
Ylipäätään toivomme, että jatkossa myös kuntalaiset ja heidän järjestönsä otetaan mukaan suunnitteluun ja seurantaan. Osallistamisen periaatetta joka on kirjattu myös kuntapolitiikan raameihin tulee kaikin tavoin vahvistaa.
Parhain terveisin.
Prokuntapalvelut-verkoston puolesta
Anita Kelles-Viitanen, verkoston vetäjä
Helsingin Pro kuntapalvelut verkosto 2.3..2010
Opetuslautakunnan jäsenille lähipalveluverkostoasiassa
HELSINGIN PRO KUNTAPALVELUT on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Verkostolaiset ovat kunnallispolitiikkaa seuraavia helsinkiläisiä. Verkosto tukee toiminnallaan kunnallista demokratiaa, on poliittisesti sitoutumaton ja avoin kaikille helsinkiläisille.
Verkosto seuraa kaupungin taloutta, peruspalvelujen saatavuutta ja budjetin laadintaa ja järjestää niistä keskustelutilaisuuksia. Siten verkosto toimii kuntapoliitikkojen ja asukkaiden vuoropuhelun foorumina. Verkosto puolustaa kunnallisia palveluja, sillä oikein resursoituna ja ne ovat laadukkaita ja kustannustehokkaita. Kunnalliset palvelut ehkäisevät syrjäytymistä ja eriarvoistumista ja edistävät oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta yhteiskunnassa.
Verkosto tuottaa asiantuntijajäsentensä avulla ”toisenlaista tietoa” valtuutettujen työn tueksi ja herättääkseen kuntalaisten mielenkiintoa kuntapolitiikkaa kohtaan.
Näkökulmia kouluverkon tarkistamiseen
Verkoston mielestä on tarpeellista pohtia, miten perusteltu esitys kouluverkon supistamisesta on kokonaisuutena. Alakouluikäisten määrä ei vähene, vaan itse asiassa kasvaa. Kymmenen vuoden päästä tilanne on kouluverkoston osalta jälleen erilainen. On siis tarpeellista tarkastella kouluverkoston kehittämistarpeita pitkällä aikajänteellä sekä ottaen huomioon muutosten vaikutukset asuinalueiden palvelurakenteeseen ja asujaimistoon.
Kysymme:
• Ovatko isot ala-yläasteyhdistelmät mielekkäitä?
• Kuinka yhteisölliset arvot huomioidaan prosessissa?
o Alueet on rakennettu lapsiperheille peruspalveluiltaan sopiviksi, puuttuminen opetuspalveluihin muuttaa alueiden merkitystä. Kouluverkostosuunnittelu vaikuttaa asuinalueiden kehitykseen tai taantumiseen. Koulujen lakkauttamisella on seurannaisvaikutuksia esimerkiksi leikkipuistotoimintaan sekä koko alueen imagoon.
o Iltapäivähoidon ja harrastustoiminnan järjestäminen vaikeutuvat koulujen lakkauttamisten seurauksena. Iltapäivätoiminta on jo nykyisellään riittämättömästi järjestettyä.
o Suurkoulut tuottavat suuria ongelmia. Koulun turvallinen yhteisöllisyys on merkittävä osa lasten turvallista kasvuympäristöä. Oppilas-opettaja ja oppilaiden väliset suhteet muodostuvat yleensä paremmiksi pienemmissä yksiköissä. Lähikouluissa syntyy ystäväverkostoja, joilla on suuri merkitys lasten sosiaalisessa kehityksessä.
o Oppilaiden henkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi turvataan parhaiten inhimillisen kokoisissa opetusyksiköissä, joissa on riittävä oppilashuoltohenkilökunta. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota oppilaiden sosiaaliseen ja henkiseen ympäristöön ja ehkäistä syrjäytymistä. Koulupudokkaat muodostavat vakavan ongelman, johon tulee puuttua. Koulupudokkaat ja syrjäytyneet nuoret muodostavat suuren taloudellisen menoerän yhteiskunnalle (bkt vähenee jokaisesta syrjäytyneestä n. 700 000 eur) – puhumattakaan inhimillisistä menetyksistä. Järkevä suunnitelmallisuus ei voi olla pelkästään ekonomistista.
o Lisäksi monet seuraamusvaikutukset alueiden kehityksessä ovat ennalta arvaamattomia. Alueet voivat muuttua ratkaisevasti, jos lapsiperheet siirtyvät kehyskuntiin pienempien koulujen ja parempien palvelujen perässä.
Kysymme siis, onko säästöjen määrä ja toteuttaminen järkevässä suhteessa alueilla aiheutettaviin ongelmiin. Kantamme on, että oppilashuollon palvelut tulee turvata – erityisesti ottaen huomioon muutoksista aiheutuva stressi.
Helsingin Pro Kuntapalvelut verkoston puolesta,
Juha Nurmela
verkosotn kokoonkutsuja
Helsingin Pro kuntapalvelut -verkosto 2.3.2010
Helsingin sosiaalilautakunnan jäsenille
Helsingin pro kuntapalvelut -verkosto on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Verkostolaiset ovat kunnallispolitiikkaa seuraavia helsinkiläisiä. Verkosto tukee toiminnallaan kunnallista demokratiaa, on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja avoin kaikille helsinkiläisille. Toiminnallaan se haluaa edistää Helsingin kuntapoliitikkojen ja asukkaiden vuoropuhelua.
Verkosto puolustaa kunnallisia palveluja, koska kaupungin omana toimintana ja oikein resursoituina ne ovat laadukkaita, kustannustehokkaita ja tukevat työllisyyttä. Ne ehkäisevät syrjäytymistä ja eriarvoistumista sekä edistävät oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Verkosto tuottaa asiantuntijajäsentensä avulla käytännönläheistä ja tutkittua tietoa valtuutettujen työn tueksi ja herättääkseen kuntalaisten mielenkiintoa kuntapolitiikkaa kohtaan. Tässä kirjeessä tuomme esiin tärkeitä seikkoja, jotka toivomme sosiaalilautakunnan ottavan huomioon, kun se ottaa kantaa lähipalveluverkko-asiaan.
Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä
Helsingin pro kuntapalvelut verkosto pitää lähipalveluja helsinkiläisten kannalta hyvin oleellisina, koska ne suojaavat sosiaalisia verkostoja. Julkisuudessa on tuotu esiin lähipalveluiden merkitys kestävän kehityksen kannalta liikkumista vähentävänä tekijänä (mm. Raimo Ilaskivi 9.2.2012HS, http://peliseis.weebly.com/). Pro kuntapalvelut -verkosto katsoo, että kestävän kehityksen tulee olla oleellinen lähtökohta Helsingin kaikessa toiminnassa jo kuntalain 1 §:n perusteella. Kestävässä kehityksessä on kolme osa tekijää: sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen. Vaikka taloudellinen tilanne vaatisi menoleikkauksia, kestävää kehitystä on arvioitava myös kahden muun kriteerin valossa.
Kestävän kehityksen lisäksi lähipalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisille helpon saavutettavuuden ja myös kustannusten kannalta. Monille palveluja tarvitseville liikkuminen on vaikeaa. Esimerkiksi terveyskeskusverkon harventamisesta aiheutuvat matkakulut tulisivat merkitsemään huomattavaa kuluerää erityisesti pienituloisille lapsiperheille, vanhuksille ja vammaisille. Palveluverkkoa harvennettaessa pitäisi laskea kustannuksiksi ainakin käyttäjien matkakulut, mutta on hyvät perusteet laskea hinta myös matkoihin käytetylle ajalle. Kuluttajatutkimuskeskus käyttää omissa tutkimuksissaan esim. kauppamatkoihin käytetyn ajan hintana noin 10 euroa/tunti (likimain kodinhoitajan palkka, keskustelu Johanna Varjosen kanssa 2010).
Teiden rakentamisen keskeisenä perusteena on matka-ajan säästö. Sama peruste olisi oikeudenmukainen myös palveluverkon harventamisen haittoja ja hyötyjä vertailtaessa. Palvelua tarvitseva helsinkiläinen on maksaja joka tapauksessa, joko veroina tai suoraan omista rahoistaan. Ehdotamme, että lautakunta ottaa päätöksiä tehdessään käyttöön vaihtoehtojen vertailun ja kustannushyötyanalyysit, joissa on arvioidaan toimenpiteiden vaikutuksia laaja-alaisesti.
Lapset tarvitsevat tilaa ja sosiaalisia verkostoja
Yksi sosiaalilautakunnan keskeisiä vastuualueita on lasten päivähoito. Nykyisin valtaosassa perheitä on joko yksi tai kaksi lasta. Tämä merkitsee sitä, että oman ikäisiä leikkikavereita on vähän. Siksi päiväkodissa luontaisesti syntyvät kaveri- ja ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä ja monesti ne ovat elinikäisten kiinteiden ystävyyksien alku. Mutta tämä edellyttää, että päiväkoti on lähellä omaa kotia ja muiden päiväkodin lasten koteja. Näin syntyy iltojen ja viikonloppujen myötä ystäväverkosto, jossa tavataan pihoilla, puistoissa, syntymäpäivillä tai joka voi myös tarjota apua, jos perheessä on kriisi.
Tästä lasten sosiaalisen verkoston kehittymisen näkökulmasta päiväkotien ja neuvolapalvelujen läheisyydelle on annettava paino, joka ylittää vähäiset kuntatalouden hyödyt. Tämän läheisyysmallin pitäisi jatkua ainakin peruskoulun ala-asteen ajan. Tarvitaan siis lautakuntien yhteistyötä. Lasten ja nuorten kalliisti hoidettavan syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kestävien ystävyysverkostojen ja vanhempien yhteistyön rakentuminen päiväkodista lähtien erittäin tärkeää. Kunnan omana toimintana voidaan parhaiten taata pysyvät päiväkodit.
Lähipalveluverkko-suunnitelmassa esitetään lasta kohden lasketun päiväkotien pinta-alan alentamista. Sen taloudelliset hyödyt kaupungille ovat vähäiset, sillä todelliset kulut ovat kiinteistön hoito- ja ylläpitokulut. Sisäistä vuokrista ne ovat alle puolet. Tutkimukset ovat osoittaneet, että melu on todellinen ongelma monessa päiväkodissa. Riittävät tilat ja oikeat materiaalit ehkäisevät meluhaittoja.
Palveluverkon supistuksia on perusteltu tilakustannusten säästöillä. Aitoa säästöä saadaan vasta, jos tilat saadaan myytyä tai vuokrattua kaupungin ulkopuoliselle taholle. Tiloista luopuminen vähentää hallintokunnan sisäisiä vuokria, mutta ei tuo kaupungille säästöjä. Tilojen käytön tehostamiseksi ehdotamme, että esim. kouluja ja päiväkoteja annettaisiin kaupunkilaisten järjestöjen ja toimintaryhmien käyttöön nykyistä laajemmin iltaisin.
Helsingille on laadittava ikääntymispoliittinen strategia
Helsingin pro kuntapalvelut verkosto on erityisen huolestunut vanhusten asemasta lähipalveluverkon tulevaisuutta pohdittaessa. Kirjastoille ja lapsillekin löytyy helposti vireitä puolustajia ja asianajajia, mutta vanhukset eivät usein jaksa lähteä puolustamaan omia palvelujaan. Siksi sosiaalilautakunnan pitäisi ottaa vanhusten hoidon laatu sydämen asiakseen. Sen vastuu on nyt entistä suurempi, kun pitkäaikaissairaalat siirtyivät sosiaaliviraston alaisuuteen ns. saumattomana hoitoketjuna. Kotihoidon jäätyä terveysviraston alaisuuteen on tärkeää, että sosiaali- ja terveyslautakunta laativat pikimmiten yhdessä suunnitelman kotihoidon ilmeisten puutteiden korjaamiseksi.
Verkosto koko toimintansa ajan saanut viestejä vanhusten tarpeiden laiminlyönneistä. Ne ovat vain lisääntyneet vuosien varrella. Siksi Helsingille pitäisi tehdä välittömästi ikääntymispoliittinen strategia, kuten STM:n ja Kuntaliiton suosituksissa hyvin painokkaasti edellytetään. Ikääntymispoliittisen strategian laadintaan pitää ottaa vanhukset mukaan, sillä laitkin edellyttävät sitä. Vanhuspoliittinen ohjelma päättyi viime vuoden lopussa, joten tavallaan Helsingin vanhuspalvelut ovat ”laittomassa tilassa”.
Kaupunginvaltuuston päätöksellä ollaan poistamassa satoja pitkäaikaispaikkoja. Jo toteutuneet supistamispäätökset näkyvät siten, että on entistä vaikeampi päästä ketjun alkupäähän, kaupungin maksamaan resursoituun palveluasumiseen.
Kaupungin huononevan talouden myötä monet omaiset ovat valmiit hyväksymään sen, että he osallistuvat omalta osaltaan omaistensa hoitoon. Raja ylittyy kuitenkin, kun vanhus kaatuilee kodissaan yksin eikä pääse omin voimin ylös. Aikaisemmin tällaiset kaatumiset johtivat nopeasti laitospaikkaan. On kysymys hoidon turvallisuudesta, kun vanhus makaa yli yön lattialla eritteissään ja mahdollisine vammoineen odottaen joskus saapuvaa apua.
Missä viipyy palveluasumisvaihtoehtojen tuoteseloste?
Verkostolaiset ovat huomanneet, että sosiaaliviraston hallinto tuottaa todellisuudesta etäännyttäviä mielikuvia kirjoittaessaan esim. asumispalveluista, kun todellisuudessa vanhukset tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa. Mitä heikommassa kunnossa vanhus on, sitä enemmän tarvitaan hoitoa ja huolenpitoa: ravintoa, puhtautta, välittämistä ja yhdessä oloa.
Vanhuksia varten tarvittaisiin myös selkeä palveluasumisvaihtoehtojen tuoteseloste. Sosiaalilautakunta ja -virastot ovat nykyään vastuussa siitä, minkä tasoista hoitoa sitä tarvitseva vanhus saa ja missä. Pitkäaikaissairaalan ja vanhainkodin maksut ovat 85 % potilaan tai asukkaan tuloista, kuitenkin niin että hänelle jää 97 euroa omaan käyttöön. Hoito sisältää kaiken, myös lääkkeet yms. Tämä on helposti ymmärrettävä hoidon laskutusperuste, joka ei riipu potilaan tai asukkaan terveydentilasta.
Sen sijaan palveluasumisessa kustannukset asukkaalle vaihtelevat suuresti tarvittavan lääke- ja kotihoidon sekä tarvittavien hoitotarvikkeiden mukaan. Myös palveluasumisessa asukkaan tulisi tietää, mitä hänelle jää omaan käyttöön. Vanhusten oikeusturvan ja tulevaisuutensa hahmottamisen vuoksi olisi välttämätöntä, että lautakunta teettäisi sosiaalivirastolla laskelmat siitä, miten palveluasumisen kustannukset nousevat lisääntyvän hoidon ja muun avuntarpeen myötä. Samassa yhteydessä pitäisi selventää missä tapauksissa esim. omistusasunto tai säästöt menevät hoidon kustantamiseen. Julkinen asumispalvelujen tuoteseloste lisäisi monella tapaa ikääntyvien ihmisten turvallisuuden tunnetta ja tulevaisuuden hahmottamista.
Luottamuselinten on ohjattava kehitystä!
Sosiaali- ja terveysviraston hallinnot tuottavat suuren määrän selvityksiä, jotka näyttävät tulevan toiminnassa noudatettaviksi ohjeiksi ilman lautakuntien poliittisia arvioita ja ohjeistuksia. Verkoston mielestä kunnallinen demokratia edellyttää, että esim. päätökset palvelusetelien käyttökohteista ja käytön ohjeistus tehdään lautakunnissa, ei virastoissa. Lähtökohtana on se lain keskeinen kohta, että palvelusetelin sijasta pitää aina olla tarjolla kunnan oma palvelu.
Terveyskeskuksista ja sairaaloista on tehty pitkälle tulevaisuuteen ulottuva suunnitelma, joka toteutuessaan mullistaisi koko terveydenhoidon nykyisen rakenteen ja toisi osaksi kunnan palveluja yksityiset palvelut. Sen on konsernijaos määritellyt noudatettavaksi ohjeeksi lautakuntia kuulematta. Käsittääksemme se pitää käsitellä ja arvioida myös sosiaalilautakunnassa.
Lopuksi
Helsingin, Suomen pääkaupungin, pitäisi päättää sitovasti, että se hyväksyy vanhuspalvelujen, neuvoloiden ja oppilasterveyshuollon, perheneuvoloiden sekä muiden kunnallisten palvelujen mitoitus- ja laatusuositukset oma toimintansa minimitasoksi, josta ei tingitä. Helsingin tulisi olla esimerkki muille suositusten noudattamisessa.
Helsingin pro kuntapalvelut -verkoston puolesta
Juha Nurmela Sosiologian dosentti
Kirsti Olli-Lindén Terveydenhoitaja, eläkkeellä
Juhani Veikkola TT, eläkkeellä
Anita Kelles VL, Happy Years 64 ry
Internet kotisivumme on
www.prokuntapalvelut-helsinki.fi
Helsingin Pro kuntapalvelut -verkosto 2.3.2010
Helsingin terveyslautakunnan jäsenille
Helsingin pro kuntapalvelut -verkosto on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Verkostolaiset ovat kunnallispolitiikkaa seuraavia helsinkiläisiä. Verkosto tukee toiminnallaan kunnallista demokratiaa, on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja avoin kaikille helsinkiläisille. Toiminnallaan se haluaa edistää Helsingin kuntapoliitikkojen ja asukkaiden vuoropuhelua.
Verkosto puolustaa kunnallisia palveluja, koska kaupungin omana toimintana ja oikein resursoituina ne ovat laadukkaita, kustannustehokkaita ja tukevat työllisyyttä. Ne ehkäisevät syrjäytymistä ja eriarvoistumista sekä edistävät oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Verkosto tuottaa asiantuntijajäsentensä avulla käytännönläheistä ja tutkittua tietoa valtuutettujen työn tueksi ja herättääkseen kuntalaisten mielenkiintoa kuntapolitiikkaa kohtaan. Tässä kirjeessä tuomme esiin tärkeitä seikkoja, jotka toivomme terveyslautakunnan ottavan huomioon, kun se ottaa kantaa lähipalveluverkko-asiaan.
Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä
Helsingin pro kuntapalvelut verkosto pitää lähipalveluja helsinkiläisten kannalta hyvin oleellisina, koska ne suojaavat sosiaalisia verkostoja. Lähipalvelujen tuttu henkilökunta on merkittävä hyvän hoidon edellytys. Julkisuudessa on tuotu esiin lähipalveluiden merkitys kestävän kehityksen kannalta liikkumista vähentävänä tekijänä (mm. Raimo Ilaskivi 9.2.2012HS, http://peliseis.weebly.com/). Pro kuntapalvelut -verkosto katsoo, että kestävän kehityksen tulee olla oleellinen lähtökohta Helsingin kaikessa toiminnassa jo kuntalain 1 §:n perusteella. Kestävässä kehityksessä on kolme osa tekijää: sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen. Vaikka taloudellinen tilanne vaatisi menoleikkauksia, niitä on arvioitava myös kahden muun kriteerin valossa.
Kestävän kehityksen lisäksi lähipalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisille helpon saavutettavuuden ja myös kustannusten kannalta. Monille palveluja tarvitseville liikkuminen on vaikeaa. Terveysasema- ja neuvolaverkon harventamisesta aiheutuvat matkakulut olisivat merkittävä kuluerä erityisesti pienituloisille lapsiperheille, vanhuksille ja vammaisille. Palveluverkkoa harvennettaessa pitäisi laskea kustannuksiksi ainakin käyttäjien matkakulut, mutta on hyvät perusteet laskea matkoihin käytetylle ajallekin hinta. Kuluttajatutkimuskeskus käyttää omissa tutkimuksissaan esim. kauppamatkoihin käytetyn ajan hintana noin 10 euroa/tunti (likimain kodinhoitajan palkka, keskustelu Johanna Varjosen kanssa 2010).
Teiden rakentamisen keskeisenä perusteena on matka-aika säästö. Sama peruste olisi oikeudenmukainen myös palveluverkon harventamisen haittoja ja hyötyjä vertailtaessa. Palvelua tarvitseva helsinkiläinen on maksaja joka tapauksessa, joko veroina tai suoraan omista rahoistaan.
Ehdotamme, että terveyslautakunta ottaa päätöksiä tehdessään käyttöön vaihtoehtojen vertailun ja kustannushyötyanalyysit, joissa arvioidaan toimenpiteiden vaikutuksia laaja-alaisesti.
Lähipalvelut ovat osa ihmisten normaalia sosiaalista verkostoa. Varhainen oireiden toteaminen ja niihin puuttuminen ja erilaisten hoitoryhmien järjestäminen omalla terveysasemalla on luonnollista ja kustannustehokasta toimintaa. Niitä ei pidä siirtää sairaaloiden poliklinikoille. Myöskään mielenterveysongelmaisten ja psykiatristen potilaiden alueellisesta hoitamisesta ei pidä luopua. Kaupunginosat tarvitsevat omat psykiatriset palvelut terveysasemilla.
Kotihoitoon tarvitaan lisää rahaa ja työntekijöitä
Helsingin tämän vuoden budjetin suunnitelman mukaan pitkäaikaissairaanhoidon ja palveluasumispaikkojen yhteismäärä vähenee 90 000 hoitopäivää eli 260 hoitopaikan verran 2009 – 2010. Kotihoidon käyntien oletetaan lisääntyvän tuona aikana noin 110 000 käynnillä. Tästä seuraa suuri hoitovaje jo laskennallisesti. Kun tiedetään, kuinka huonokuntoisia ja usein monisairaita entisten pitkäaikaissairaaloiden ja vanhainkotien potilaat/asukkaat ovat, heitä ei voida mitenkään kotiuttaa yhden kotihoitokäynnin varaan. Kyse on tosiasiassa suuresta hoitovajeesta, sillä hoitoa tarvitsevien vanhusten määräkin kasvaa jatkuvasti. Kotihoito tarvitsee paljon enemmän työntekijöitä kuin toimintasuunnitelmassa esitetään. Laitoshoidon ja kotihoidon kustannusten vertailu vääristyy, jollei tätä oteta huomioon.
Sairaanhoitotyö potilaiden kotona on erittäin vaativaa ja edellyttää kokenutta, koulutettua henkilökuntaa. On tiedossa että Helsingissä ei noudateta STM:n henkilöstösuositusta. Se vaatisi kotihoitoon ainakin 50 lisätointa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta hoidon laatuun eikä henkilöstön jaksamiseen. Kestävässä kehityksessä pitäisi ottaa huomioon myös henkilöstön kestävyys!
Kun lisäksi RAVA-pisteet, joilla pääsee palvelutaloon, on kohotettu 2.5:stä 2.7:ään, jää kotihoitoon entistä suurempi ja sairaampi vanhusryhmä. Heidän kunnolliseksi hoitamisekseen eivät riitä pienet kokeiluprojektit tai jotkut tekniset parannukset. Vanhuksella tulisi olla oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen hoitoon. Lisäksi kotihoidon ja laitoshoidon määrittelyssä olisi otettava huomioon myös se, haluaako potilas lainkaan omaan kotiinsa suuria tilaa vieviä apuvälineitä ja laitteita, joita hoitaminen ja ergonomia vaativat.
Kokeilulain aikana kotihoidon tila ei ole parantunut, vaan päinvastoin huonontunut. Kotiin saatavan avun lisääminen ennaltaehkäisevästi ja sairauksien hoidon yhdistäminen ei ole tuonut parannuksia vanhusten tilanteeseen.
Myös omaisten hätään on vastattava. Kaupungin huononevan talouden myötä omaiset ovat usein valmiita hyväksymään sen, että he osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan vanhustensa hoitoon. Raja ylittyy kuitenkin, kun vanhus rupeaa kaatuilemaan kodissaan yksin eikä pääse omin voimin ylös. Aikaisemmin tällaiset kaatumiset johtivat nopeasti laitospaikkaan. On kysymys hoidon turvallisuudesta, kun vanhus makaa yli yön eritteissään lattialla mahdollisine vammoineen odottaen joskus saapuvaa apua.
Vanhusten ja muidenkin 18-vuotta täyttäneiden toipilaiden, pitkäaikaissairaiden ja vammaisten kotona tapahtuvan hoidon parantamiseen on näin ollen paneuduttava kaikella vakavuudella. Hoitopaikkojen karsimisesta aiheutuva kasvava kotihoidon tarve edellyttää, että lisääntyvän vanhusväestön kotona hoitamiseen on saatava lisää todellisia voimavaroja. Mittarikikkailujen, loputtomien kehittämisprojektien ja henkilökunnan hiostamisen sijaan kotihoitoon tarvitaan lisää henkilöstöä ja taloudellisia resursseja.
Katsomme, että vanhusten laitospaikkojen vähennyksistä tulee välittömästi luopua, kunnes tarvittavat henkilöstöresurssit ihmisarvoiseen hoitoon kotona ja palvelutaloissa on saatu muiden Pohjoismaiden tasolle. Ilman mittavia lisäyksiä kotihoitoon, ei laitospaikkoja voi lakkauttaa.
Terveyskeskuksen toimintasuunnitelmasta ei myöskään ilmene, miten alle 65-vuotiaiden vaikeasti monisairaiden hoito järjestetään. He ovat noin 170 potilaan joukko, joka asema on määrittelemättä.
Helsinki tarvitsee välittömästi ikääntymispoliittisen strategian
Helsingin pro kuntapalvelut verkosto on erityisen huolestunut vanhusten asemasta lähipalveluverkon tulevaisuutta pohdittaessa. Kirjastoille ja lapsillekin löytyy kyllä puolustajia ja asianajajia, mutta vanhusten palvelujen puolustajia on vähänlaisesti, koska vanhukset itse eivät jaksa tai osaa tuoda asiaansa esille. Siksi terveyslautakunnallekin pitäisi helsinkiläisten vanhusten tilanne olla sydämen asia. Teidän vastuunne on edelleen suuri, vaikka pitkäaikaissairaalat siirtyivät sosiaaliviraston alaisuuteen ns. saumattomana hoitoketjuna, sillä kotihoito on teidän vastuullanne. Kunnoltaan heikkenevän vanhuksen kotona asumiseen liittyy monia ongelmia, joista on ollut paljon myös julkisuudessa.
Verkosto on koko toimintansa ajan saanut viestejä vanhusten tarpeiden laiminlyönneistä. Ne ovat vain lisääntyneet vuosien varrella. Siksi Helsingille pitäisi tehdä välittömästi ikääntymispoliittínen strategia, kuten STM:n ja Kuntaliiton suosituksissa hyvin painokkaasti edellytetään. Vanhuspoliittinen ohjelma päättyi viime vuoden lopussa, joten tavallaan Helsingin vanhuspalvelut ovat ”laittomassa tilassa.”
Ikääntymispoliittisen strategian laadintaan pitää ottaa vanhukset mukaan. Laitkin edellyttävät sitä. Siinä on oltava myös toimenpiteitä terveyden edistämiseksi, sillä ne myöhentävät hoidon tarvetta.
Tällä ikääntymispoliittisella ohjelmalla olisi suuri merkitys sekä vanhusten että heidän omaistensa hyvinvoinnille. Nykytilanteessa, jossa vanhuksille on tarjolla vain kotihoidon ja palvelujen niukkuutta, joutuvat omaiset ja ystävät, jos niitä ylipäätään on, käyttämään paljon aikaa ja työtä edes kohtuullisen hoidon turvaamiseksi vanhukselle, puhumattakaan henkisestä epävarmuudesta ja ahdistuksesta, jota epätietoisuus tarvittavan hoidon saatavuudesta aiheuttaa. Nykyisessä tilanteessa ei vanhuksella ole mitään varmuutta tulevaisuudestaan.
Tarvitaan hallinnon suunnitelmien demokraattista arviointia lähipalvelunäkökulmasta
Helsingin pro kuntapalvelut verkostolaiset ovat lukeneet huolella terveyskeskuksen tämän vuoden toimintasuunnitelmaa. Siinä hämmästyttää erityisesti se, että siinä on runsaasti pilotti-, kokeilu- ja muita lyhytaikaisia hankkeita. Erilaisia sähköisten palvelujen kehittämishankkeita luetellaan roppakaupalla vaikka yli 65 – vuotiaista vain alle kolmannes käyttää internetiä ja netitse voi antaa hoitoa vain hyvin rajatusti. Toimintasuunnitelmassa paljon ns. sanahelinää, mutta ei juuri lainkaan kuvausta terveyskeskuksen perustyön toteuttamisesta ja siihen liittyvien ongelmien ratkaisuista. Perustyön puutteista ovat eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri esittäneet vakavan huomautukset sekä vanhusten hoidon että oppilashuollon osalta.
Sosiaali- ja terveysviraston hallinnot tuottavat suuren määrän selvityksiä, jotka näyttävät tulevan toiminnassa noudatettaviksi ohjeiksi ilman lautakuntien poliittisia arvioita ja ohjeistuksia. Verkoston mielestä kunnallinen demokratia edellyttää, että esim. päätökset palvelusetelien käyttökohteista ja käytön ohjeistus tehdään lautakunnissa, ei virastoissa. Lähtökohtana on se lain keskeinen kohta, että palvelusetelin sijasta pitää aina olla tarjolla kunnan oma palvelu.
Terveyskeskuksista ja sairaaloista on tehty myös pitkälle tulevaisuuteen ulottuva suunnitelma, sairaalavisio, joka toteutuessaan mullistaisi terveydenhoidon nykyisen rakenteen ja toisi yksityiset palvelut osaksi kunnan palveluja. Sen on konsernijaos määritellyt noudettavaksi ohjeeksi lautakuntia kuulematta. Käsittääksemme se pitää käsitellä ja arvioida ainakin terveyslautakunnassa.
Kun kotihoito on terveysviraston alaisuudessa, on tärkeää että sosiaali- ja terveyslautakunta pohtivat yhdessä kotihoidon tasoa erityisesti vanhushoidon osalta. Verkosto haluaa muistuttaa, että suppea kunnallistalouden tarkastelu, jossa pyritään maksimoimaan Kelan osallistuminen kustannuksiin on kovin lyhytnäköistä. Helsinkiläisten veronmaksajien kannalta on toissijaista, onko verot kerännyt kunta vai valtio. Hoitoa tarvitsevien hyvinvoinnin pitää aina olla etusijalla ei sen, kumpi Kela vai Helsinki maksaa vaipat missäkin tapauksessa.
Lopuksi
Terveyserot ovat jyrkentyneet. Terveyskeskuksen toimintasuunnitelmassa ei ole konkreettisia toimenpiteitä, joilla tilanteeseen puututaan. Siinä painopiste asetetaan itsehoitoon, sähköisiin palveluihin ja erilaisiin projektiluontoisiin hankkeisiin. Kun samanaikaisesti supistetaan palveluverkkoa, hoitopaikkoja ja kuntalaisten saamaa terveydenhoitoa, eivät terveyserot kapene, vaan päinvastoin ovat omiaan kasvamaan entisestään. Itsehoidon korostaminen ja hoitoon pääsyn vaikeuttaminen lisäävät todennäköisesti terveyseroja ja myös kustannuksia tulevina vuosina.
Helsingin, Suomen pääkaupungin, pitäisi päättää sitovasti, että se hyväksyy vanhuspalvelujen, neuvoloiden ja oppilasterveyshuollon, perheneuvoloiden sekä muiden kunnallisten palvelujen mitoitus- ja laatusuositukset oman toimintansa minimitasoksi, josta ei tingitä. Helsingin tulisi olla esimerkki muille suositusten noudattamisessa.
Helsingin Pro kuntapalvelut –verkoston puolesta
Juha Nurmela,
Kirsti Olli-Lindén
Juhani Veikkola
Anita Kelles
Internet kotisivumme on www.prokuntapalvelut-helsinki.fi
Hei pro-kuntailijat,
Tässä lähipiiristä kerättyjä kommentteja neuvoloiden toiminnasta Helsingissä:
Kokosin tähän tulleita kommentteja ja niitä, joita on neuvola-uramme aikan tullut vastaan kaverien perheissä. Ja meillä. Länsi/Pohjois/Itä ja Keskustan alueelta, eli ei vain 1 neuvolan asioita.
- Neuvoloissa harmittaa eniten se kiireen tuntu. Aikaa ei tunnu oikeasti olevan ylimääräisille kysymyksille. Vain ?ohjelman? mukaiset asiat käsitellään.
- Saadakseen neuvola-ajan on soitettava puhelinaikaan useana päivänä peräkkäin, jotta saa jonkun kiinni. Jostain syystä vain terveydenhoitajat itse voivat varata aikojaan, ei esim samaa työtä tekevä kollega. Vanhemman kannalta tämä on kurjaa, kun pitää soittaa puhelinaikana ja saada juuri ko terkkari kiinni. Esim sairaslomien ja koulutusten ajan kukaan ei ota ajanvarauksia
poissaolijan puolesta.
- Raskaana ollessani terkkarimme kehotti ihan suoraan kääntymään lääkäriasioissa yksityiselle puolelle parikin kertaa. Tähänkö on tultu?
- Allergisten lasten hoidossa apua ei saa käytännössä lainkaan, vaan asiantuntemus ja aika on yksityisellä puolella. Rahalla saa, ikävä kyllä.
- Tarkastukset ja rokotukset on hoituneet ok, ja terveiden lasten kanssa ei olla tarvittu muita palveluita. Tietysti toivoisi että yhtä hyvä palvelutaso säilyisi muillekin, neuvola julkisilla saavutettavissa, mahdollisuus “omaan” terveydenhoitajaan jne.
- Kertoessani neuvolassa, että olen uupunut, minulle ehdotettiin ravitsemusterapiaa! Kun pyysin suoraan, että joku tulisi auttamaan kotiin lapsikatraan kanssa, vastaus oli, ettei siihen ole osoitettuna resursseja. Onneksi lähipiiri pelasti meidät ja voin nyt paremmin.
- Jos perheessä on aiemmin jo yksi lapsi, neuvolassa ehdotetaan ohjelman mukaisten vauva-iän käyntienkin (ne, jotka eivät ole pakollisia) väliin jättämistä: ?Teillä on jo yksi, joten kyllä te tiedätte nämä asiat.? Eiväthän lapset ole toistensa kopioita.
- Minun maksahepatoosi oli toisessa raskaudessa jäänyt huomaamatta, ellen olisi itse vakuuttanut terveydenhoitajaa tilastani. (Minulla oli sama vaiva myös ensimmäisessä raskaudessa ja siksi osasin olla tarkkana) Maksa-arvoja piti
seurata laboratoriokokeella, sain lähetteen siis vakuuttelun jälkeen. Laboratoriossa huomasimme hoitajan kanssa, että terveydenhoitaja oli ruksittanut väärät kokeet lähteeseen. Hepatoosi varmistui kokeissa ja sain
ajoissa hoitoa.
- Asuinalueemme neuvolassa on ultralaite, mutta vain äärimmäisen harvoin
terveydenhoitajat/kätilöt ottavat sen käyttöön. Mikä järki on pitää laitetta
käyttämättömänä varastossa kun sillä voitaisiin monessa tilanteessa varmistaa
tai kumota epäilyt sikiön tilasta. Sain tietää tästä, kun eräs sijainen haki
sen käyttöön.
- Allergisten lastemme hoitoa on lähes jokaisella neuvolakäynnillä kyseenalaistettu. Siis huolimatta siitä, että hoidosta vastaa erikoislääkäri. Vanhemmalle on raskasta tulla joka kerta ?haastetuksi? perheen perustavoista ja ?terveydestä. Tukea raskaaseen elämänvaiheeseen ei ole ollut tarjolla.
- Ajan saaminen neuvolaan on tosi vaikeaa. Ajat varattuja pitkälle, esim, kuukauden tai puolentoista päähän.
- Ensimmäisen raskauden ajan meitä hoiti kätilö. Saimme asiantuntevaa hoitoja ja ohjausta. Toista lasta odottaessamme muutimme toiselle puolelle kaupunkia, jossa raskaana olevista ei huolehtinutkaan kätilö vaan tavallinen
terveydenhoitaja. Monet kysymyksemme jäivät vastaamatta ja tutkiminen oli ylimalkaista. Vieläkin lämmöllä muistelen kätilön asiaan paneutumista ja lämmintä asennetta asiakkaisiin.
Kertomus siitä, millaista on olla Alzheimer-potilaan omainen Helsingissä…
Kirjoitan tämän koosteen kahdesta syystä: nollatakseni omaa päätäni ja valoittaakseni muistisairaan omaisen karua arkea Helsingissä.
Viime syyskuusta olen hoitanut yhdeksääkymppiä lähestyvän tädin asioita. Täti asuu yksin Helsingissä ja hän sai viime syksynä diagnoosin keskivaikeasta Alzheimerin-taudista. Taudin tilaa pahensi merkittävästi tädin tyttären kuolema, ja sen aiheuttama suru ja kriisi. Itse olen kolmekymppinen lapsiperheen äiti, emme ole tädin kanssa biologisesti sukulaisia. Hoidan tädin asioita pääasiassa kaksin Lapissa asuvan sukulaisen kanssa. Suurta tukea olemme saaneet omilta läheisiltämme, joilla oli jo kokemuksia muistisairaan omaisena olemisesta. Ilman näitä arvokkaita vinkkejä työmäärämme olisi ollut vielä suurempi.
Tädillä ei ole samassa kaupungissa olevia lähiomaisia. Niinpä tyttären kuoleman jälkeen tädin arjessa auttamisesta sovittiin tihennetysti kaupungin kotihoidon kanssa. Täti oli jo aiemmin kotihoidon asiakkaana, johtuen lonkkaleikkauksista ja niiden tuomasta liikuntahaitasta. Tilanne oli meille ”kaukaisemmille” omaisillekin uusi, sillä tytär oli aiemmin hoitanut kaikki tädin asiat, eikä meillä ollut kuvaa kokonaistilanteesta.
Muistisairaus eteni syksyllä hurjaa vauhtia. Täti näki peileissä harhoja, ja pelkäsi niitä päivin ja öin. Kyky tunnistaa vuorokauden ajat ja kello hävisi marraskuun aikana. Vointi myös taudille tyypillisesti vaihteli saman päivän aikanakin täysin muistamattomasta lähes entisen skarppiin. Hän soitti meille omaisille öisin peloissaan kun ei tiennyt missä on ja mitä kello on. Myös lisääntyvät harhat ja oman kodin muuttuminen vieraaksi vaivasivat ymmärrettävästi myös yöaikaan.
Omaisten kesken järjestelimme vastuuta, kuka hoitaa asiat kotihoidon kanssa, kuka huolehtii lääkityksestä ja apteekkiasioista, kuka sosiaalipalveluista, pyykinpesusta, ateriaalipalveluista ja sosiaalipalveluista. Ilmoitimme näistä muutoksista kotihoitoon. Kotihoidon oli vaikea hyväksyä, että biologisesti lähimmät sukulaiset eivät enää olekaan vastuussa tädin asioista.
Saimme syksyn kuluessa sovittua kolmesta päivittäisestä hoitajakäynnistä, jotta täti tietäisi milloin on aamu ja aika nousta, milloin aika syödä lounasta ja milloin on mentävä nukkumaan.
Nostan tässä esiin muutama keskeisiä ongelmia kotihoidon kanssa.
Lääkehuolto
- Syyskuussa täti vielä osasi ottaa lääkkeensä dosetista. Aiemmin tytär oli täyttänyt dosetin lääkepurkeista saamansa listan perusteella. Kotihoitajat eivät kuulemma saa jakaa lääkkeitä, ja tädille tilattiin lääkkeet apteekista annosjakelupusseissa. Muutaman viikon ajan kodinhoitajat siirsivät lääkkeet (meille sanottiin, että vastoin ohjeitaan) pusseista dosettiin. Tämän jälkeen he halusivat tädin opettelevan lääkkeiden ottamisen suoraan pusseista, vaikka me omaiset ja täti itse vastustimme tätä jyrkästi. Muistisairaille uusien asioiden opetteleminen on vaikeaa, lähes mahdotonta, niinpä tämäkin kokeilu päättyi huonosti. Täti meni entistä sekaisemmaksi ja hermostui. Eräänä sunnuntai aamuna hän soitti minulle ja kertoi ottaneensa kourallisen pillereitä. Sain kotihoitajan kiinni ja hän lähti tarkastamaan tädin tilan ja totesi, että tämä kourallinen oli todennäköisesti sisältänyt vain aamulääkityksen.
Kotihoito oli antanut meidän ymmärtää, etteivät apteekit ”suostu” jakamaan suoraan dosetteihin. Vihelsin pelin poikki, ja etsin apteekin (joka oli korttelin päässä tädiltä ja löytyi kahdella puhelinsoitolla) joka mielellään jakaa lääkkeet dosetteihin ja vielä samaan hintaan kun kaupungin kilpailuttama annospussijakelu. Täti oli silminnähden helpottunut kun hän sai taas toimia vanhalla tutulla tavalla. Mielessäni kaivertaakin ajatus, kuinka montaa muuta kaupunkilaista tuttu dosettijakelu auttaisi, tai käänteisesti, monenko kunto on heikentynyt siksi että heidät on pakotettu uuteen käytäntöön? Muutamaa viikkoa myöhemmin lääkkeiden antaminen siirrettiin kokonaan kotihoidon vastuulle, kun saimme heidät viimein vakuuttuneiksi siitä, ettei tädin muisti ole enää riittävä lääkkeiden ottamiseen.
- Tädille määrättiin Alzheimerin tautiin lääkitys. Kotihoitotiimin terveydenhoitajan kanssa keskustelin lääkkeen antamisajankohdasta. Tuolloin kotihoito kävi kolmesti aamu-, päivä-, myöhäinen iltakäynti. Yritin kaikkeni, jotta terveydenhoitaja olisi suostunut kirjoittamaan lääkkeen annosteluajankohdan niin, että lääkkeen antaisi hoitaja eikä niin, että lääke olisi tädin yksin otettava. Terveydenhoitaja sanoi useaan kertaan, että ainut mahdollisuus lääkkeelle on sen ottaminen klo 17 illalla. Neuvoteltuani asiasta pitkän puhelun verran, en saanut häntä muuttamaan mieltään. Lääkitys aloitettiin ja muutamassa viikossa se sekoitti tädin yöt ja päivät. Hän ei pystynyt nukkumaan eikä päivisin olemaan aloillaan.
Toisen omaisen otettua yhteyden suoraan kotihoidon lääkäriin, hän keskeytti välittömästi lääkityksen ja sairaskertomuksesta myöhemmin luimme, että juuri lääkkeen annostelu illalla ennen nukkumaan menoa oli lisännyt öisiä harhoja ja aiheuttanut levottomuutta. Lääke olisi kuulunut annostella aamuisin. Ja tämä samainen terveydenhoitaja oli puhelussa minulle vakuuttanut, kuinka kokenut hän on vanhojen ihmisten ja erityisesti muistipotilaiden hoitamisessa.
- Syksyllä huomasin lääkelistasta myös, että täti söi 2 särkypilleriä päivittäin. Kun ihmettelin tätä asiaa lääkärille ja kysyin mihin särkyihin nämä oli määrätty hän vastasi ettei löydä merkintää mistä särystä on kysymys. Hän antoi suullisen luvan purkaa lääkityksen. Jälleen kotihoidon terveydenhoitaja vastusteli. Kun sanoin, että eikö lääkettä voi antaa tarvittaessa (esim kävelyretken jälkeen jos kipuja ilmaantuu) hän halusi vielä selvitellä asiaa. Noin viikon päästä särkylääkkeet otettiin pois tädin lääkelistalta ja mitään kipuja ei tähän päivään mennessä ole tullut. Ja tädin elimistö on säästynyt melkoiselta määrältä pillereitä.
- Joulun aikoihin tädin 82-vuotias sukulainen oli tädillä yökylässä. Kysymättä meiltä omaisilta mitään, he olivat siirtäneet vastuun lääkkeiden antamisesta tälle tädin vieraalle. Meistä on täysin käsittämätöntä, että he antavat vastuun noin vain itselleen ventovieraalle ihmiselle. Millään tavalla tarkistamatta esimerkiksi kyseisen ihmisen omaa kykyä muistaa asioita. Tähän käytäntöön puutuimme ja nyt on ainakin paperilla sovittu ketkä omaisista voivat ottaa huolekseen tädin lääkkeiden annostelun.
Muistisairaan oikeudet
- Todella erikoisena ja jopa tädin oikeusturvan vastaisena pidämme sitä, että kotihoidon lääkäri tekee käyntejä tädin luo ilman, että meille omaisille kerrotaan siitä etukäteen. Tai edes käynnin jälkeen samana päivänä. Kotihoidon ohjaaja totesi tästä viimeisimmässä keskustelussamme, että kovin monet omaiset toivovat ilmoitusta käynneistä, mutta harvoin se on mahdollista. Miten ihmeessä töitä ei voida järjestää niin, että omaisille kerrottaisiin käynneistä? Ja eikö potilaankin olisi kohtuullista saada valmistautua lääkärin tuloon? Meidän tapauksessa lääkäri teki yllätyskäynnin juuri silloin, kun hän kertoi tädille muistisairaus diagnoosin. Meistä oli kovin kohtuutonta, että hänet jätettiin yksin tämän asian kanssa, omaisen tuki olisi ollut todella tärkeä. Saimme tietää lääkärikäynnistä kaksi vuorokautta sen jälkeen, silloinkin puoli vahingossa kun hoidimme muuta asiaa.
”Yhteistyö” kotihoidon kanssa:
Koska taudin eteneminen on ollut hurjaa, on asioita ollut myös pakko hoitaa sitä mukaan kun niitä tulee eteen. Ajatus siitä, että kotihoito olisi toimivaa, tuntuisi ihanalta. Täti itse vuoroin kiittelee kun ”täällä käy niitä tyttöjä” ja vuoroin pitää kurjana, että vaan ”pistäydytään katsomassa vieläkö minussa henki pihisee”.
- Tädin paino putosi syksyn kuluessa vaarallisen alas. Ehdotimme, että tilaisimme ruokapalvelusta myös toisen päivittäisen aterian, jotta painoa saataisiin takaisin. Tädille kotihoidosta nimetty omahoitaja vastasi meille hyvin kuivasti, että se on täysin tarpeetonta ja että ”vanhuksille riittää yksi lämmin ateria päivässä”. Emme totelleet neuvoa vaan tilasimme toisenkin aterian. Niiden ja lääkärin suosittelemien ravintolisäpirtelöiden avulla paino on saatu takaisin turvallisempiin lukemiin.
- Ongelmana yhteistyössä kotihoidon kanssa on myös ollut se, että kotihoitavat yliarvioivat tädin kyvyt suoriutua niin arkipuuhista kuin kognitiivisista toiminnoistakin. Valitettavasti uskon tämän olevan tahallista. En tiedä onko heitä ohjeistettu toimimaan näin esimiesten taholta? Meidän kannalta tämä on ollut erittäin harmillista ja jopa tädin hoidolle haitallista. Aina kun olemme saaneet lääkärin puhelimeen ja kertoneet tädin ”kuulumiset” on hoitoon tehty muutoksia. Lääkäri on selvästi ottanut kertomamme vakavasti. Samat tiedot kuin meillä, olisi ollut myös kotihoitajilla. Kotihoitajien kanssa keskusteluissa he syyttävät meitä tädin aliarvioimisesta. Yhdelle sukulaiselle, joka on tuntenut Tädinn yli 60 vuotta yksi hoitajista säksätti ”olen tuntenut tätinne jo niin pitkään, että huomaan hänen vointinsa parantuneen. Hänhän on entisellään.” Tätäkö siis tarkoitetaan hyvällä yhteistyöllä omaisten kanssa?
- Kun kotihoidon strategioissa ja ohjeissa hehkutetaan yhteistyötä omaisten kanssa, on meidän kohdallamme tämä toteutunut irvikuvana. Meillä on useimmiten tunne, että häiritsemme heidän työtään ja he ovat suoraan sanoneetkin, että soitamme liian usein. Meistä on kuitenkin mahdotonta tehdä ratkaisuja tädin elämässä ilman, että keskustelemme myös kotihoidon kanssa.
Viimeisimmässä kotihoitopalaverissa, jonka kutsuimme koolle tädin tilan heikennyttyä saimme kylmää kyytiä alusta loppuun. Heti aluksi ohjaaja, omahoitaja ja terveydenhoitaja ilmoittivat, että heillä on kovin kiire eikä aikaa keskustella kaikista toivomistamme asioista. Kokouksen edetessä he mm. vähättelivät useaan kertaan tietojamme, vaikka ne olivat suoria lainauksia lääkärien lausunnoista. Olimme osaltamme toimineet lääkärien suositusten mukaisesti ja kysyimme heidän panoksestaan mm tädin jumppaamiseen. Vastaukseksi saimme selittelyä ja vähättelyä. Kokouksessa puhuimme lääkkeiden antamisesta, ja siitä ettei täti halua ottaa enää mitään lääkkeitä yksin. Omahoitaja kysyi kokouksessa tädin omaa mielipidettä asiaan, ja täti sanoi oikein pontevasti, että hän haluaa hoitajien antavan lääkkeet aina, koska ei luota muistiinsa. Kolme päivää myöhemmin kotihoito muutti tädin lääkitystä niin, että nukahtamislääke jää hänen itse otettavaksi. Muutoksesta ei ilmoitettu meille, vaan se selvisi tädin puheista. Tuntui, että eikö kolme päivää aikaisemmin käydyllä keskustelulla, omaisten ja tädin omalla näkemyksellä ole tosiaan mitään merkitystä. Ja että omaisten informoiminen muutoksista todella valinnainen osa kotihoidon työtä.
- Tuorein vakava kommunikaatiohäiriö on tämän vuoden puolelta. Täti joutui sairaalapäivystykseen ambulanssilla sydänvaivojen vuoksi. Kotihoitaja soitti omaiselle puhelun, jossa antoi ymmärtää yhden kotihoitajan menneen ambulanssin mukana. Näin ei kuitenkaan ollut. Saatuamme tiedon sairaalaan joutumisesta alkoi meistä omaisista useampi järjestellä omia aikataulujaan, jotta joku meistä pääsisi pian tädin tueksi ja ”muistiksi” sairaalaan. Arvelimme, ettei kodinhoitaja voi olla koko päivää siellä tädin kanssa. Todellisuudessa hän oli siis ollut yksin koko ajan. Kun iltapäivällä saimme päivystykseen yhteyden sanottiin, että ”rouva on lähtenyt täältä taksilla”. Pelästyksemme oli suuri, sillä tädin muistisairaus on siinä vaiheessa, ettemme voineet olla varmoja missä hän on. Sairaalahenkilökunnalta saimme vielä tiedon, että tädin vointi on hyvä ja käynnillä ei löytynyt mitään vakavaa. Lisäksi he saivat selvitettyä, että täti on lähtenyt kotiin. Älysimme soittaa kotiin (ennen poliisia ja taksikeskusta), johon täti olikin jo ehtinyt. Kodinhoitaja oli ollut häntä joko alaovella vastassa tai jo taksissa mukana sairaalasta lähtiessä (täti ei oikein muista ja me emme jaksaneet tästä enää kotihoidolta vängätä). On käsittämätöntä piittaamattomuutta, ettei kodinhoitaja ole soittanut meille omaisille, kun sairaalasta on soitettu kotiutusta varten. Lyhyt puhelu: ”Tätinne voi hyvin ja pääsee pian pois”- olisi säästänyt meidät monelta turhalta puhelulta, aikataulun venkslailulta ja ennen kaikkea huolelta.
- Kirjoittaessani tätä kuulen apulaiskaupunginjohtaja Kokkosen sanovan keskusteluohjelmassa, että ”emme voi lähteä siitä, että viranomainen on lähiomainen”. Meidän tapauksessa tuntuu siltä, että kotihoito on ottanut itselleen tietoa pimittävän lähiomaisen roolin. Meillä todellisilla lähiomaisilla on melkoinen työ pysytellä mukana kaikissa käänteissä ja yrittää erottaa tädin puheista mitkä asiat ovat todellisia ja mitkä sairauden tuomaa harhaa, ilman kotihoidolta saatavaa informaatiota. Olemme osaltamme yrittäneet edesauttaa hyvää ja toimivaa vuorovaikutusta, mutta muutosta ei ole tullut.
Täti voi tällä hetkellä paremmin. Ennen joulua olimme epätoivon ja uupumuksen partaalla kun tädin tila huononi ja kotihoito ei ottanut huoltamme vakavasti. Päivittäin hoidimme usean tunnin ajan tädin asioita. Onneksi jouluviikolla puhelimitse kiinni saatu lääkäri kuunteli meitä ja tädille järjestyi lyhyt hoitojakso hoitokodissa. Päivärytmi saatiin jotakuinkin paikoilleen, uusi sopivampi ja oikein ajoitettu Alzheimer-lääkitys aloitettiin ja saatiin eräänlainen uusi alku kaikelle. Täti on sittemmin myös päässyt mukaan päivätoimintaan, joka mukavasti rytmittää arkea.
Tiedämme kuitenkin, ettei kaukana ole se hetki kun joudumme aloittamaan uudelleen taistelun tädin hoitopaikan saamiseksi. Sitä olen jäänyt miettimään, että kuinka kesällä voi saada pikaisen päätöksen hoitokotiin pääsystä kun ei ole lunta ja pakkasta. Meille on kahdesti tämän talven aikana sanottu, ettei paikkaa hoitokodista löydy, ellei täti lähde yksin ilman vaatteita hortoilemaan pakkaseen.
Helsingin kaupungin vanhustenhoidossa on suunnitteilla mittava organisaatiomuutos.
Suunnitelma on tullut julkisuuteen työskentelyyn nähden varsin myöhäisessä vaiheessa. Toistaiseksi sitä ei ole käsitelty missään demokraattisen päätöksentekojärjestelmän elimessä. Minkäänlaista keskustelua ei ole käyty asianosaisten kanssa, ei vanhusten, potilaiden, omaisten eikä henkilökunnan kanssa. Miksi?
Esitetyt tiedot suunnitelman toteuttamisesta ja seurauksista ovat ristiriitaisia. Hyvin monia asioita toteuttamisessa on käsittelemättä ja ratkaisematta ottaen huomioon, että uudistuksen pitäisi astua voimaan 1.1.2010. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto vasta 25.11.2009. Miksi tällainen aikataulu?
Toisaalta kaupunkilaisille vakuutetaan, että mikään ei tule muuttumaan potilaiden tilanteessa siirtymäkautena. Toisaalta kerrotaan, että pitkäaikaishoito lopetetaan. Sairaala-alueiden kehittämistyöryhmän raportissa 30.9.2009: Pääkaupunkiseudun sairaala-aluevisio 2030 esitetään mahdollinen aikataulu, jonka mukaan pitkäaikaissairaanhoidon päätyttyä esimerkiksi Myllypuron sairaala puretaan ja tilalle tulee vapaarahoitteisia asuntoja ja Koskelan sairaalan tilalle palveluasumista ja vapaarahoitteista asumista. Millainen on siirtymäkausi?
Edellisessä kaupungin sairaaloiden suuressa organisaatiomuutoksessa eriytettiin akuutti- ja pitkäaikaissairaalat, samoina vuosina lopetettiin päiväsairaalat. Sittemmin on karsittu terveyskeskusverkkoa ja lopetettu laboratorioita sekä keskitetty omahoidon tarvikejakelua. Nyt sanotaan pyrittävän kokonaisuuksiin, joissa on tarjolla monen tasoista hoitoa ja toisaalta lisätään kotihoitoa ja tuetaan kotona asumista. Miten nämä erisuuntaiset toimet sopivat yhteen?
Vaikuttaakin vahvasti siltä, että suunnitelmien taustalla on muitakin tekijöitä kuin vanhusten hyvään pyrkiminen ja hyvä ja turvallinen hoito. Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla on laajat ja kasvavat markkinat hoivapalvelujen järjestämisessä. Esimerkiksi Kauppalehden 12.10.2009 ilmestyneessä numerossa todetaan, että sosiaalipalveluiden yksityistäminen on ongelmattomampaa kuin terveyspalveluiden ja Helsinki on valmis ostamaan lisää hoivapalveluita yksityisiltä, kunhan toimijoita tulee lisää. Nämä ovat poliittisen tahdon päätöksiä ja ne edesauttavat edelleen hyvinvointivaltion murenemista. Tämän suuntaiset ratkaisut kasvattavat edelleen kuilua hyvin toimeentulevien ja köyhyydestä kärsivien välillä. Tätäkö tahdomme?
Nykyiset suunnitelmat eivät näytä tunnustavan käytännön elämän tosiasioita niin kuin ei edellinenkään organisaatiomuutos. Elämä ei asetu organisaatioon vaan organisaation on palveltava elämää. Edellisen muutoksen jälkeen on jo pitänyt luoda uusi käsite: jatkokuntoutuja, kun huonokuntoisten ja monisairaiden ihmisten kuntoutuminen ei ole edennyt kaavioiden mukaisesti. Elämän haavoittuvuutta, raihnaisuutta, sairautta ja kuolemaa ei voida kuntouttaa pois!
Tuotantotalouden ja teollisuuden käsitteet ja ajattelutapa eivät voi olla inhimillisen hoidon lähtökohtana. Ihmisten hoitaminen ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ei ole palvelujen tarjoamista, palvelurakenteita ja valintoja ja asiakkuuksia. Hoitoa ja hoivaa järjestettäessä on välttämätöntä käyttää myös ihmisen kykyä empatiaan, toisen asemaan asettumiseen.
Merja Hållfast
Sairaalapastori
HELSINGIN KAUPUNGIN TERVEYSLAUTAKUNNALLE 29.10.2009
Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunnan lausunto pitkäaikaissairaalan lakkauttamisesta ja Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan siirtämisestä sosiaaliviraston Vanhuspalvelujen vastuualueelle ja Suursuon sairaalan liittämisestä akuuttisairaalan kuntoutusyksikköön
Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunta ei kannata pitkäaikaissairaalan toiminnan lakkauttamista eikä Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan siirtämistä sosiaaliviraston Vanhuspalvelujen vastuualueelle eikä Suursuon sairaalan liittämistä akuuttisairaalan kuntoutusyksikköön
ESITYS: Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunta esittää toiminnan jatkamista terveyskeskuksessa omana osastonaan muuttaen Pitkäaikaissairaalan nimen jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalaksi.
KPMG:n esiselvityksessä ei ole eri vaihtoehtojen tarkastelua ja vertailua. Myös toiminnan sisällöllinen tarkastelu ja taloudelliset perusteet puuttuvat. Sen sijaan pitkäaikaissairaalan kustannuskehitys on ollut maltillista ja tuottavuus on jopa noussut. Hoitopäivän hinta on edullinen verrattuna akuutin tai kuntoutus-osastojen hoitopäivähintaan. Hoitojaksot ovat lyhentymässä alle vuoden mittaisiksi. Tavoitteena ei ole sairaalassa asuminen. Suursuon muutos akuuttisairaalaksi edellyttää henkilökuntarakenteen ja –mitoituksen muutosta nostaen kustannuksia. Pitkäaikaissairaalan potilaista 86 % on vaativaa tai erittäin vaativaa hoitoa tarvitsevia, lisänä muistiohäiriöiset ja toimintakyvyn tukea tarvitsevat sekä monialaista kuntoutusta vaativat potilaat. Potilaat ovat erilaisia kuin vanhainkotien asukkaat. Pitkäaikaissairaalaan ohjataan edelleen vanhainkotien ja palveluasumisen asukkaita, koska heidän sairaanhoidollisiin tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan sosiaaliviraston asumisyksiköissä. Uhkana on tällöin päivystyksien kuormittuminen. Monipuolisen vanhustenkeskuksen arviointi ja erityisesti sen taloudelliset vaikutukset on selvittämättä. Alle 65-vuotiaiden hoito, pitkäaikainen jatkokuntoutus ja muu monisairaitten jatkohoito on tarkoituksenmukaista järjestää jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalassa.
Henkilöstön tilanne jää uudelleenjärjestelyjen yhteydessä epävarmaksi, koska tulevia muutoksia (henkilöstörakenne, mitoitus, johtamisjärjestelmä, toiminnan sisältö) ei ole esitetty läpinäkyvästi ja selvästi – jos lainkaan. Erityisesti henkilöstöä on huolestuttanut uudessa organisaatiossa velvoite toimipaikan ja toimen siirtoon ilman työntekijän suostumusta.
Hyvin toiminut johtamisjärjestelmä pilkotaan ja vastuut kaventuvat uusissa organisaatiokaavailuissa eikä hoitoketjujen toimivuutta tiedetä. Tietojärjestelmien yhteensovittaminen aiheuttaa runsaasti lisätyötä, lisäkustannuksia ja lisää koulutustarvetta. Rakenteisen kirjaamisen malli uhkaa jäädä organisaatio-muutoksen jalkoihin ja hankkeeseen yli vuoden ajan tehty työ menee hukkaan.
Pitkäaikaissairaalan henkilöstö on kehittänyt hoitotyötä innostuneesti ja motivoituneesti. Henkilökunta on ylpeä osaamisestaan ja on huolestunut oman sairaanhoidollisen ja erityisesti geriatrisen hoitotyön osaa-misen ylläpitämisestä ja kehittämisestä uudessa organisaatiomallissa.
Pitkäaikaisesta jatkokuntoutuksesta on erittäin hyviä tuloksia. Kaikissa sairaaloissa on useita profiloituneita osastoja mm. jatkokuntoutusosastoja. Ydinprosessit ja jatkokuntoutusprosessi on kehitetty moniammatilliseksi, sujuvaksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi ja täten on voitu edesauttaa potilaan kuntoutumista, kotiutumista ja toimintakyvyn edistämistä ja tukemista.
Sairaansijoja on vähennettävä siten, että Helsinki pääsee valtakunnallisiin tavoitteisiin. Pitkäaikais-sairaala on jo vähentänyt 350 sairaansijoja viimeisen seitsemän vuoden aikana. Osastomme kustannuskehitys on ollut varsin maltillinen ja tuottavuus on jopa noussut, joten sairaansijojen vähentämiseen ja osastojen integroimiseen on vahvaa osaamista ja kokemusta jo nykyisessä organisaatiossa. Pitkäaikaissairaalassa on tällä hetkellä 1,9 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa 75v täyttäneistä helsinkiläisistä.
Pitkäaikaissairaalan edellä esittämää vaihtoehtoa ei ole lainkaan selvitetty. Tämä on kuitenkin selkeä rinnakkaisvaihtoehto erityisesti asiakkaan, prosessin, henkilöstön ja talouden kannalta, koska se on selvästi taloudellisempi ja myös asiakkaan kannalta selkeämpi vaihtoehto.
Eila Keskinen Helena Krouvi
Potilassiirroista 1.1.10 alkaen
Antti Sorva
POTILASSIIRROISTA PITKÄAIKAISOSASTOILLE NYT JA 1.1.10 ALKAEN
Potilassiirroista pitkäaikaisosastoille nykyisin: pitkäaikaissairaalat akuuttisairaaloiden tukena
Organisaatiomuutoksessa v. 2004 muodostettuihin pitkäaikaissairaaloihin (Kivelä, Koskela, Myllypuro ja Suursuo) tarjosi akuuttisairaala tai muut tahot (avohoito, sosiaalitoimi) lähetteillä aluksi lähes pelkästään SAS-tasoratkaisun jo saaneita potilaita. Pitkäaikaissairaalaosasto alkoi pian tarjota palveluitaan myös saattohoitopotilaille ilman edeltävää SAP/SAS-käsittelyä. Myöhemmin otettiin ilman SAS-käsittelyä myös potilaita, ”hitaita kuntoutujia”, joiden senhetkinen kunto oli sairaalatasoinen, mutta joiden odotettiin kuntoutuvan kevyempään jatkohoitomuotoon, jopa kotiin. Tämä kehitys palveli myös akuuttisairaalaosaston tilaaman ns. Ahvenaisen selvityksen tavoitteita: siirtää pitkän kuntoutuksen tarpeessa olevia vanhuksia pitkäaikaisosastoille.
Vuoden 2009 puolella pitkäaikaissairaalaan otetuista potilaista alustavan laskelman mukaan yli puolet on tullut ilman SAS-käsittelyä, eli aiempaan verrattuna ”keskeneräisinä”. Nimike ”hidas kuntoutuja” ei aina ole ollut asianmukainen: SAS-käsittelyyn valmiita stabiileja potilaita, joille lähettävä akuuttiosasto ei kuitenkaan hae SAS-tasoratkaisua esim. siksi, että se koetaan turhana byrokratiana. SAS-käsittelyn on katsottu suorastaan hidastavan potilaan siirtymistä ja siten vaikeuttavan akuuttiosaston selviytymistä (olen joutunut huomauttamaan, että potilasta hoitavan ja hänet tuntevan kliinikon tulee arvioida, ovatko vain papereita lukeneen SAS.työparin ehdottamat lisätutkimukset tarpeellisia. Ja että SAS-tasoratkaisun lykkääntymisen tarvitsee lykätä pitkäaikaissairaalaan siirtymistä vain silloin, kun SAS-työparin ehdottamat lisätutkimukset on tarkoituksenmukaisempaa ensin toteuttaa lähettävässä yksikössä. Vastuu sisään hyväksymisestä on SAS-tasoratkaisusta riippumatta pitkäaikaissairaaloiden ylilääkärillä, jonka tehtävänä on hallita eri puolilta tarjotun potilasvirran kokonaisuutta, siirtojen sujuvuutta ja potilaitten tasapuolista kohtelua)
Suurelle joukolle potilaista sopiva jatkohoidon organisaatiotaso (sairaala, vanhainkoti, palveluasuminen, koti?) on siis jätetty selvitettäväksi vasta myöhemmin pitkäaikaissairaalassa. Sinne on siis siirretty SAP-arviotyötä ja siten sosiaalityötä ja lääkärintyötä runsaasti (työvoimamitoitusten laahatessa perässä).. ”Keskeneräisten” potilaitten lähettäminen on helpottanut akuuttisairaaloiden ja päivystyspoliklinikoitten selviytymistä. Pitkäaikaissairaaloiden ylilääkäri ja jonohoitaja ovat sijoittaneet ”keskeneräiset” senhetkisen eli vielä keskeneräisen arvion perusteella. Kuntoutuspotentiaalia omaava potilas onkin voinut joutua ”tavalliselle” osastolle ja ”kuntoutusosasto” on voinut saada potilaan, jonka kuntoutuspotentiaali tai –motivaatio on osoittautunut heikoksi. Suurta haittaa tästä ei nykyisessä organisaatiossa ole kuitenkaan ollut. Kussakin neljästä pitkäaikaissairaalasta on nimittäin voitu tarvittaessa joustaa talon sisällä: vaihtaa potilaita osastolta toiselle ja toisaalta kuntouttajat ovat voineet liikkua osastojen välillä
Profilointi
Edellä kuvattu hoitoketjun palveleminen ei olisi ollut mahdollista ilman kunkin potilaan kliinisen lääketieteellisen tilan tarkkaa arviointia ja ylilääkärin, jonohoitajan ja pitkäaikaissairaalan johdon ja henkilökunnan tiivistä ja tarvittaessa jopa päivystysluonteista yhteistyötä. Yhteisenä tavoitteena on ollut löytää potilaalle ”kaikkia kiviä kääntäen” mahdollisimman nopeasti mahdollisimman tarkoituksenmukainen jatkohoitopaikka, yrittäen erityisesti estää päivystyksen ja akuuttisairaaloiden ruuhkautuminen.
Jatkohoitopaikan asianmukaisuutta ja hoidon laatua on pitkäaikaissairaalaosasto viime vuodet kehittänyt mm. yksittäisiä vuodeosastojaan profiloimalla. Yksikön suuri koko on sen osaltaan mahdollistanut. Kuntoutusosastojen lisäksi on kehitetty esim. psykogeriatrisia pitkäaikaisosastoja, joista on yhä lisääntyvä tarve. Nykyisen organisaatiomallin alussa kuului epäileviä ääniä, joiden mukaan profilointi antaa yksittäiselle vuodeosastolle liikaa veto-oikeuksia, mahdollisuuden kieltäytyä ottamasta potilasta, koska tämä ei ole ko, vuodeosaston profiilin mukainen. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet huolen turhaksi. Sen jälkeen, kun pitkäaikaissairaalan ylilääkäri on määritellyt potilaan tilan edellyttämän osaston ja sen vaihtoehdot, jonohoitaja ilmoittaa potilaan sopivan osaston vapaalle paikalle. Osastolle ilmoitetaan siirtotiedot ja sovitaan yksityiskohdista, mutta osastolla ei ole ollut oikeutta kieltäytyä – siis nykyisessä potilasohjausjärjestelmässä. Tässä suhteessa herättää kuitenkin kysymyksiä tämänhetkinen kaavailu jatkossa omaksuttavasta vanhainkotimallista, jossa lääkärin rooli puuttuu tai on lähinnä muodollinen ja jossa osastonhoitajalla on oikeus päättää sisään otettavista (ks.alla).
Kysymyksiä potilaitten siirroista vanhainkodeiksi muuttuville pitkäaikaisosastoille 1.1.10 alkaen
Uudessa organisaatiomallissa tulisi pystyä vielä tarkemmin kuin tähän asti määrittämään potilaan lääketieteellinen tila, t.s. lähetetäänkö potilas Suursuon kuntoutussairaalaan vai vanhainkotiin. Nykyorganisaatiossahan tämä ei ole ollut yhtä välttämätöntä (ks. ed.). – Kuka arvioi jatkohoitoon tarjottavan potilaan lääketieteellisesti ja määrittää oikean jatkohoitopaikan?. Kuka (lääkäri) ottaa Suursuolle? Osoitetaanko lähetteet hänelle, poimiiko hän sisään otettavat, entä mitä tapahtuu ”jakojäännökselle”, eli niille, jotka Suursuolle eivät mahdu? Arvioiko joku (lääkäri?) heidän tilansa ja jaotteleeko potilaat sen mukaan tarjottaviksi eri vanhainkotiosastoille, joita niitäkin on eri profiileilla? Vai päättääkö vanhainkodin osastonhoitaja tai osaston työyhteisö keskenään potilaan sopivuudesta? Kuka vastaa hoidon lääketieteellisestä tasosta vanhainkodeissa (huomattakoon, että vanhainkotiasukkaat varsinkin nyt siirtyvissä sairaaloissa ja jatkossa muissakin tulevat olemaan lääketieteellisesti yhä vaativampia)? Eikö hoidosta vastaavan lääkärin tule voida vaikuttaa sisään otettavien valintaan,? Saako ”keskeneräisiä” enää lähettää akuuttisairaaloista vanhainkoteihin vai pitkittyykö ”jakojäännöksen” hoito väistämättä akuuttisairaalassa? Tarvitaanko vanhainkotiin aina edeltävä SAS-tasoratkaisu vai jätetäänkö ratkaisuehdotus (SAP-arvio) vasta vanhainkodissa tehtäväksi, kuten nyt tapahtuu lähes puolelle potilaista Kivelässä, Koskelassa ja Myllypurossa? Miten tehokuntoutus toteutetaan vanhainkodissa sille, joka osoittautuukin sen tarpeessa olevaksi, millainen kynnys siinä tapauksessa on Suursuolle pääsyssä? Mitä seurauksia on sillä, että 65 vuoden ikäraja ohjaa eritasoiseen kuntoutukseen? Ottavatko ”uudet vanhainkotiosastot” (Kivelä, Koskela ja Myllypuro) enää ylipaikoille, kuten ovat tarvittaessa tähän asti tehneet jopa päivystysluontoisesti? Miten turvataan, ettei enää palata hoitoketjujen yhteistyötä Helsingin sisällä heikentäviin ”ei kuulu meille ja muu ei kiinnosta” –asenteisiin, joista varsinkin HUSia on totuttu kritisoimaan. Tämä vaara saattaa vaania Suursuon tapauksessa..
Erityisen tärkeää on pohtia, miten turvataan Suursuolle mahtumattomien potilaitten nykyistä nopeampi pääsy vanhainkoteihin akuuttisairaaloista. Ei pitäisi luottaa siihen, että nykyinen nopea siirtyminen Kivelään, Koskelaan ja Myllypuroon korvautuu sillä, että akuuttisairaalat ”saavat 260 uutta paikkaa” (tai säästösuunnitelmien mukaan 226?) – ne paikathan on akuuttisairaalaosastolla ollut jo tähänkin asti käytössään neljässä pitkäaikaissairaalassa – ja enemmänkin: lisäksi on siis ollut tärkeä mahdollisuus, jota on erittäin paljon käytetty, mahdollisuus ”keskeneräisten” lähettämiseen pitkäaikaissairaaloiden ”puskuripaikoille”. Onko sitä mahdollisuutta enää uudessa organisaatiossa? Toiminnallisesti akuuttisairaalan käytössä olevat jatkohoitopaikat voivat siis päinvastoin vähentyä muutoinkin kuin pitkäaikaispaikkoihin budjetoitujen supistusten (v. 116 ss ja lisäksi Suursuolta 34?). takia.
Potilaan/omaisen toiveet ja oikeudet
Potilaan sijoittamisessa pitkäaikaissairaalaan on nykyorganisaatiossa pyritty ja varsin hyvin onnistuttu ottamaan huomioon potilaan/omaisen toive saada valita neljän sairaalan välillä.. Kun hoitava sairaala on valittu lähelle omaisen asuntoa, tämä on ollut paitsi inhimillistä myös avuksi siinä, mistä on ollut puutetta eli avustamisessa ruokailussa, ulkoilussa, virikkeissä. Myllypurolainen omainen ei hevin jaksa tai ehdi osallistua niihin Kivelän sairaalassa. Nyt on kaavailtu palaamista aluemalliin, jota noudatetaan vanhainkodeissa: sijoittuminen perustuisi potilaan itsensä entiseen osoitteeseen (johon potilas ei yleensä enää palaa). Tämä voi olla perusteltua silloin, kun potilas on avohoidossa verkostoituneena alueellisiin ammattiauttajien avopalveluihin, mutta ei enää silloin, kun palvelut saadaan laitoksesta ja omaiselta. Huomattakoon vielä, että tiukka aluemallissa pitäytyminen on vastoin kaupunginvaltuuston hyväksymää strategiaa, jonka mukaan helsinkiläisen oikeus palveluihin ei enää riipu asunto-osoitteesta, vaan hänellä on vapaus valita niitä Helsingin muiltakin alueilta.
9.11.09
Antti Sorva
ylilääkäri, akuuttisairaalaosasto/pitkäaikaissairaalat
LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri
PERUSTELUT KRIITISEEN KANNANOTTOON SUUNNITELLULLE ORGANISAATIOMUUTOKSELLE SEKÄ VASTAEHDOTUS
13.10.2009
Perustelut uudelleenjärjestelyjen kumoamiseksi:
Esiselvityksen (KPMG:n tekemä esiselvitys) linjaus
- esiselvityksen toimeksianto on tehty puutteellisesti sisältäen jo valmiit vaihtoehdot, jolloin
neutraali, erilaisten vaihtoehtojen tarkastelu ja vertailu on jäänyt tekemättä
- esiselvityksessä ei ole tehty linjatun ratkaisun taloudellisia ja sisällöllisiä seurauksia
asiakkaan kannalta ei ole tarkasteltu todellisia hoidon kannalta oleellisia vaihtoehtoja
Taloudelliset perusteet
taloudelliset perusteet puuttuvat; ei ole mitään syytä ryhtyä saneeraamaan viime vuosina korjattuja sairaalaosastoja palveluasumiseksi, koska vanhainkotipaikat ovat saneeraamatta (mm. Seniorisäätiön n. 700 paikkaa) -> ne kannattaa ensisijaisesti saneerata palveluasunnoiksi
pitkäaikaissairaala on pystynyt pitämään kustannuskehityksensä hyvin maltillisena ja tuottavuus on myös pysynyt yli 100
- samoin on taloudellisesti kestämätöntä muuttaa Suursuon ss akuuttihoitoon, jolloin hoitopäivän hinta nousee n. 100 eurolla (Pitk Hph v. 2008 180e ja aku 294e, kuntoutusosastot 305e); muuntaminen akuuttihoidoksi vaatii huomattavasti lisää hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä, terapeutteja ja sos. työntekijöitä
-akuuttisairaalassa jonottaa (12.10.09) n. 70 potilasta sosv:oon (ja n. 35 pitkäaikaissairaalaan), jotka pitäisi heti siirtää halvemmalle hoitotasolle; jo pelkästään aku – sosv jonottajat maksavat n. 220 000 euroa enemmän akuuttisairaalassa kuin pitkäaikaissairaalassa kk (n. 2,5 milj vuodessa); akuutin hoitoaika tulee rajoittaa n. 24 vrk:een – jo v. 2007 auditointiraportinkin mukaan
-v. 2010 – 2012 kaupungin taloustilanne ei anna mahdollisuuksia kustannusten nousuun
Monipuolisen vanhustenkeskuksen arviointi ja erityisesti sen taloudelliset vaikutukset on selvittämättä
Sisällölliset perusteet
Pitkäaikaissairaalan tuotteistusraportti selvittää selkeästi nykyisen potilasrakenteen, joka on täysin erilainen kuin vanhainkotien:
o monialainen kuntoutus 7 %
o erittäin vaativa sairaanhoito 31 %
o muistihäiriöpotilaan hoitotyö 8 %
o erittäin vaativa hoitotyö 38 %
o vaativa hoitotyö 12 %
o toimintakyvyn tuki 2 % -> vanhainkoti tasoiset asukkaat
sairaalassa ei asuta, tavoitteena on hoitojaksojen lyhentyminen alle 1v mittaisiksi; lokakuussa 2009 tilanne:
o päättyneitten hoitojaksojen osalta mediaani 7½ kk ja keskiarvo 1½ vuotta
o keskeneräisten hoitojaksojen osalta mediaani 1v 9 kk ja keskiarvo 8v 8 kk
pitkäaikaissairaalassa huomattava osa osastoista on ns. profiiliosastoja (mrsa kohorttiosastot, jatkokuntoutusosastot, infektio-osasto, psyko-geriatriset dementia osastot, neurologinen jatkohoito-osasto) tiettyjen potilasryhmien hoitoa ja kuntoutusta varten
kotihoidon yhdistäminen ei ole verrattavissa tähän suunnitelmaan: kotihoidossa saman asiakkaan luona kävi aiemmin molemmista virastoista perä jälkeen -> tässä muutoksessa yhdistetään monisairaitten potilaitten hoito sosiaalitoimeen, jossa tarjotaan asumista, ei sairaanhoitoa toistuvasti pitkäaikaissairaalaan ohjataan vanhainkotien ja palveluasumisen asukkaita, koska heidän sairaanhoidollisiin tarpeisiin ei pystytä vastaamaan ko asumisyksiköissä
pitkäaikaissairaalaan siirtyy tällä hetkellä n. 20 – 30 potilasta/kk ilman pysyvän laitoshoidon päätöstä tavoitteena kotiutuminen tai asumisyksikköön siirtyminen
pitkäaikaissairaalan potilaista noin 12 – 13 % eli noin 150 on alle 65 -vuotiaita ja heidän hoitonsa on tarkoituksenmukaista järjestää jatkohoitosairaalassa, ei vanhainkodissa tai akuuttisairaalassa
yhden hengen huoneitten tarve on kallis ja ylimitoitettu sairaaloissa ja monisairaan ikääntyvän/jatkokuntoutujan kannalta se on eristävä ja potilastovereiden vertaistuki puuttuu. Tästä on myös näyttöä. Myös hoitajan käyttämä aika / potilashuone on suurempi kuin yhden hengen huoneissa.
Vastaehdotus:
Pitkäaikaissairaala jatkaa Terkeyskeskuksessa kuten tähänkin saakka. Nimi muutetaan Jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalaksi. Pitkäaikaissairaala on jo vähentänyt 350 ss viimeisen seitsemän vuoden aikana ja kustannuskehitys on ollut varsin maltillinen ja tuottavuus on jopa noussut. Pitkäaikaisesta jatkokuntoutuksesta on erittäin hyviä tuloksia. Kaikissa sairaaloissa on profiloituneet jatkokuntoutusosastot, joissa on kehitetty jatkokuntoutusprosessi moniammatilliseksi, sujuvaksi ja tavoitteelliskesi toiminnaksi ja täten voidaan edesauttaa potilaan kuntoutumista, kotiutumista ja toimintakyvyn edistämistä ja tukemista.
Sairaansijoja voidaan vähentää siten, että päästään valtakunnallisiin tavoitteisiin. Pitkäaikaissairaalassa on tällä hetkellä 1,9 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa 75v täyttäneistä helsinkiläisistä.
Pitkäaikaissairaalan nyt esittämää vaihtoehtoa ei ole lainkaan selvitetty. Tämä on kuitenkin selkeä rinnakkaisvaihtoehto erityisesti asiakkaan, prosessin, henkilöstön ja talouden kannalta, koska se on selvästi taloudellisempi ja myös asiakkaan prosessien kannalta selkeämpi vaihtoehto.
Henkilöstön tilanne jää uudelleenjärjestelyjen yhteydessä epävarmaksi, koska tulevia muutoksia (henkilöstörakenne, mitoitus, johtamisjärjestelmä, toiminnan sisältö) ei ole esitetty läpinäkyvästi
ja selvästi – jos lainkaan.
Eriävä mielipide pitkäaikaissairaanhoidon uudelleenjärjestelyistä 1.1.2010 lukien
Suunnitellusta pitkäaikaissairaanhoidon uudelleen järjestelyistä tulee luopua 1.1.2010 alkaen ja esitys on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Suuren organisaatiorakenteen muutoksen, jossa terveystoimen pitkäaikaissairaanhoitoa Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan osalta ollaan siirtämässä sosiaaliviraston alaisuuteen, on valmisteltu liian kiireisessä aikataulussa. Kiireisen aikataulun vuoksi esityksen perustelut päätöksenteon pohjaksi ovat jääneet puutteellisiksi asian merkittävyyteen nähden.
KPMG Kunta Oy on omassa loppuraportissaan 6.8.2009 tuonut esille useita toiminnan uudelleenjärjestelyn tavoitteita uhkaavia riskejä, joita ovat mm. a) liian haastava aikataulu, jolloin ei ehditä valmistautua muutokseen riittävästi b) ei ole riittävästi vertailutietoa palveluasumisen kustannuksista verrattuna muihin hoitomuotoihin c) puutteellinen taloudellinen informaatio päätöksenteossa, jolloin ei hahmoteta riittävästi kokonaisuuksia. Nämä ja muut loppuraportissa esitetty riskit tulee selvittää ennen lopullista päätöksentekoa.
KPMG:n selvityksessä todetaan, ettei palveluja ole tuotteistettu. Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito on tuotteistettu, jonka avulla toimintaa on kehitetty useamman vuoden ajan ja jonka perusteella toiminnan tuottavuutta on saatu lisättyä ja hoitoaikoja lyhennettyä, kuten myös vuoden 2010 talousarvioehdotuksessa todetaan. Pitkäaikaisen sairaalahoidon tuotteistus-raportti on huomioitava asian uudelleen valmistelun yhteydessä. Myös terveyskeskuksen ja sosiaaliviraston henkilöstöryhmien edustajien kannanotoissa esitetyt näkemykset tulee huomioida jatkovalmistelussa.
Lisäksi on selvitettävä seuraavat, tällä hetkellä avoimiksi jääneet päätöksenteon kannalta oleelliset asiat:
1. Kokonaiskuvaa organisaatiorakenteen muutoksen jälkeen tapahtuvasta toiminnan sisällön muuttumisesta ei ole esitetty, kuten ei myöskään sitä, missä vaiheessa asiakkaille, nykyisille ja tuleville, tulee muutoksia hoitomaksukustannuksiin?
2. Selvittämättä on myös, lisääkö Suursuon sairaalan siirtäminen akuuttisairaalan kuntoutusyksikön osaksi sen terveyskeskukselle aiheuttamia vuorokausikustannuksia ja jos, niin kuinka paljon?
3. Selvittämättä on, jos heti vuodenvaihteessa potilaita ei siirretä, niin siirretäänkö vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin joitakin kokonaisuuksia tai osa-alueita ja miten ne vaikuttavat henkilöstön rakenteeseen ja mitoitukseen?
4. Selvittämättä on myös se, kuinka turvataan jatkossa niiden potilaiden hoito, jotka tarvitsevat akuutin sairaanhoidon ja kuntoutuksen jälkeen edelleen vaativaa tai erittäin vaativaa ympärivuorokautista hoitoa hoivan sijasta?
5. Selvittämättä on, paljonko muutos lisää jatkossa kotisairaalan toimintaan tarvittavia resursseja, kun asukkaat hoidetaan eritasoisessa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa?
6. Esitys ei myöskään anna vastausta siihen, miten ja missä hoidetaan ne alle 65-vuotiaat henkilöt, jotka tarvitsevat pitkäaikaista kuntoutusta tai eivät annetusta hoidosta huolimatta kuntoudu?
7. Selvittämättä on henkilöstön tulevien toimenkuvien konkreettiset muutokset, henkilöstörakenne ja henkilöstömitoitus?
8. Pitkäaikaissairaalassa on saadun selvityksen mukaan keskimäärin 0,63 hoitajaa / hoidettava henkilö, sosiaalivirastossa 0,5 / hoidettava henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen mukaan hyvä henkilöstön mitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,7- 0,8 hoitajaa / asiakas. Lääketieteellistä hoitoa tarvitsevien asiakkaiden osalta hyvä mitoitus on 0,8 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Esityksessä ei ole selvitetty, ollaanko tähän tasoon pyrkimässä, missä ajassa ja millaiset henkilöstö ja rahalliset resurssit sen toteuttamiseen tarvittaisiin?
9. Esityksessä ei ole selvitetty, missä ajassa Kivelän, Koskelan ja Myllypuron nykyiset hoitomuodot ajetaan alas ja montako palveluasumispaikkaa niiden tilalle tullaan tarjoamaan?
10. Selvittämättä jää myös kokonaan kotihoidon tämänhetkinen tilanne, mistä ja millä aikataululla tarvittavat voimavarat siirretään kotihoidon kuntouttavaan ja muuhun toimintakykyä ylläpitävään toimintaan sekä sen kustannukset, kun tavoitteena on lisätä kotona asumista?
11. Terveyskeskuksen ja Sosiaaliviraston tietojärjestelmien yhteensovittamisesta aiheutuvia kustannuksia ei ole esitetty lainkaan. Selvittämättä on myös kuinka paljon henkilökunta tarvitsee tietotekniikkakoulutusta ja mitkä sen kustannukset ovat?
12. Myös Seniorisäätiön tulevan toiminnan sisältö ja asukkaille annattava hoito- ja hoivan taso tulee avata annettua enemmän, kuten myös tulevien hoitopaikkojen määrä?
13. Mitä palveluasumisen painottaminen ja kotona asumisen tukeminen tarkoittavat laitospaikkamäärissä, kun otetaan huomioon kasvava palvelutarve?
Asian valmistelun aikana on selvinnyt, ettei hoidossa olevia henkilöitä tai heidän omaisiaan ole kuultu tai informoitu riittävästi asiassa. Myöskään henkilöstöä ei ole asian valmisteluvaiheessa kuultu eikä heidän näkemyksiään ole otettu huomioon asian valmistelussa. Samalla on myös selvinnyt, ettei kaupungin asettamaa vanhusneuvostoa ole kuultu asiassa. Luottamushenkilöiden esittämiin kysymyksiin ei virkamiesjohdon mukaan ole voitu vastata, koska vuoden vaihteen jälkeen vasta aletaan suunnitella muutoksen aiheuttamia konkreettisia toimenpiteitä. Näin suuren asian valmistelu ilman selkeitä tulevien vuosien toimintalinjauksia ja kustannusarvioita sekä asianomaisten kuulemista ja mahdollisuuksia vaikuttaa muutokseen ja päätöksentekoon, ei täytä hyvän hallinnon periaatteita.
Vasta edellä mainittujen lisäselvitysten jälkeen voidaan objektiivisesti arvioida faktatietojen pohjalta onko esitetty muutos tarpeellinen tai ei. Asia tulee tuoda terveyslautakunnan uudelleen arvioitavaksi ja valtuuston päätettäväksi vasta näiden lisäselvitysten valmistuttua.
Helsingissä 3.11.2009 Lilli Autti ja Jouko Malinen
Ritva Pitkänen on useana vuonna laatinut arvion Helsingin budjettiehdotuksista, joissa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet säännönmukaisesti alibudjetoituja. Helsingin Energian voittovarojen käyttöä ei käsitelly budjettiehdotuksissa, vaikka voitto on hyvin enneustettavissa. Helsingillä on jatkuvasti enemmän saatavia kuin velkoja. Kassavarat ovat olleet ylisuuret.