Arkisto: marraskuu 2009

Sairaalapastorin puhe valtuustoryhmille

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Helsingin kaupungin vanhustenhoidossa on suunnitteilla mittava organisaatiomuutos.

Suunnitelma on tullut julkisuuteen työskentelyyn nähden varsin myöhäisessä vaiheessa. Toistaiseksi sitä ei ole käsitelty missään demokraattisen päätöksentekojärjestelmän elimessä. Minkäänlaista keskustelua ei ole käyty asianosaisten kanssa, ei vanhusten, potilaiden, omaisten eikä henkilökunnan kanssa. Miksi?

Esitetyt tiedot suunnitelman toteuttamisesta ja seurauksista ovat ristiriitaisia. Hyvin monia asioita toteuttamisessa on käsittelemättä ja ratkaisematta ottaen huomioon, että uudistuksen pitäisi astua voimaan 1.1.2010. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto vasta 25.11.2009. Miksi tällainen aikataulu?

Toisaalta kaupunkilaisille vakuutetaan, että mikään ei tule muuttumaan potilaiden tilanteessa siirtymäkautena. Toisaalta kerrotaan, että pitkäaikaishoito lopetetaan. Sairaala-alueiden kehittämistyöryhmän raportissa 30.9.2009: Pääkaupunkiseudun sairaala-aluevisio 2030 esitetään mahdollinen aikataulu, jonka mukaan pitkäaikaissairaanhoidon päätyttyä esimerkiksi Myllypuron sairaala puretaan ja tilalle tulee vapaarahoitteisia asuntoja ja Koskelan sairaalan tilalle palveluasumista ja vapaarahoitteista asumista. Millainen on siirtymäkausi?

Edellisessä kaupungin sairaaloiden suuressa organisaatiomuutoksessa eriytettiin akuutti- ja pitkäaikaissairaalat, samoina vuosina lopetettiin päiväsairaalat. Sittemmin on karsittu terveyskeskusverkkoa ja lopetettu laboratorioita sekä keskitetty omahoidon tarvikejakelua. Nyt sanotaan pyrittävän kokonaisuuksiin, joissa on tarjolla monen tasoista hoitoa ja toisaalta lisätään kotihoitoa ja tuetaan kotona asumista. Miten nämä erisuuntaiset toimet sopivat yhteen?

Vaikuttaakin vahvasti siltä, että suunnitelmien taustalla on muitakin tekijöitä kuin vanhusten hyvään pyrkiminen ja hyvä ja turvallinen hoito. Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla on laajat ja kasvavat markkinat hoivapalvelujen järjestämisessä. Esimerkiksi Kauppalehden 12.10.2009 ilmestyneessä numerossa todetaan, että sosiaalipalveluiden yksityistäminen on ongelmattomampaa kuin terveyspalveluiden ja Helsinki on valmis ostamaan lisää hoivapalveluita yksityisiltä, kunhan toimijoita tulee lisää. Nämä ovat poliittisen tahdon päätöksiä ja ne edesauttavat edelleen hyvinvointivaltion murenemista. Tämän suuntaiset ratkaisut kasvattavat edelleen kuilua hyvin toimeentulevien ja köyhyydestä kärsivien välillä. Tätäkö tahdomme?

Nykyiset suunnitelmat eivät näytä tunnustavan käytännön elämän tosiasioita niin kuin ei edellinenkään organisaatiomuutos. Elämä ei asetu organisaatioon vaan organisaation on palveltava elämää. Edellisen muutoksen jälkeen on jo pitänyt luoda uusi käsite: jatkokuntoutuja, kun huonokuntoisten ja monisairaiden ihmisten kuntoutuminen ei ole edennyt kaavioiden mukaisesti. Elämän haavoittuvuutta, raihnaisuutta, sairautta ja kuolemaa ei voida kuntouttaa pois!

Tuotantotalouden ja teollisuuden käsitteet ja ajattelutapa eivät voi olla inhimillisen hoidon lähtökohtana. Ihmisten hoitaminen ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ei ole palvelujen tarjoamista, palvelurakenteita ja valintoja ja asiakkuuksia. Hoitoa ja hoivaa järjestettäessä on välttämätöntä käyttää myös ihmisen kykyä empatiaan, toisen asemaan asettumiseen.

Merja Hållfast

Sairaalapastori

Pitkäiaikaissairaaloiden henkilöstön kannanotto

maanantaina 23. marraskuuta 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN TERVEYSLAUTAKUNNALLE                        29.10.2009

Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunnan lausunto pitkäaikaissairaalan lakkauttamisesta ja Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan siirtämisestä sosiaaliviraston Vanhuspalvelujen vastuualueelle ja Suursuon sairaalan liittämisestä akuuttisairaalan kuntoutusyksikköön

Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunta ei kannata pitkäaikaissairaalan toiminnan lakkauttamista eikä Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan siirtämistä sosiaaliviraston Vanhuspalvelujen vastuualueelle eikä Suursuon sairaalan liittämistä akuuttisairaalan kuntoutusyksikköön

ESITYS:   Pitkäaikaissairaalan henkilöstötoimikunta esittää toiminnan jatkamista terveyskeskuksessa omana osastonaan muuttaen Pitkäaikaissairaalan nimen jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalaksi.

KPMG:n esiselvityksessä ei ole eri vaihtoehtojen tarkastelua ja vertailua.  Myös toiminnan sisällöllinen tarkastelu ja taloudelliset perusteet puuttuvat.  Sen sijaan pitkäaikaissairaalan kustannuskehitys on ollut maltillista ja tuottavuus on jopa noussut. Hoitopäivän hinta on edullinen verrattuna akuutin tai kuntoutus-osastojen hoitopäivähintaan.  Hoitojaksot ovat lyhentymässä alle vuoden mittaisiksi. Tavoitteena ei ole sairaalassa asuminen. Suursuon muutos akuuttisairaalaksi edellyttää henkilökuntarakenteen ja –mitoituksen muutosta nostaen kustannuksia. Pitkäaikaissairaalan potilaista 86 % on vaativaa tai erittäin vaativaa hoitoa tarvitsevia, lisänä muistiohäiriöiset ja toimintakyvyn tukea tarvitsevat sekä monialaista kuntoutusta vaativat potilaat. Potilaat ovat erilaisia kuin vanhainkotien asukkaat. Pitkäaikaissairaalaan ohjataan edelleen vanhainkotien ja palveluasumisen asukkaita, koska heidän sairaanhoidollisiin tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan sosiaaliviraston asumisyksiköissä. Uhkana on tällöin päivystyksien kuormittuminen. Monipuolisen vanhustenkeskuksen arviointi ja erityisesti sen taloudelliset vaikutukset on selvittämättä. Alle 65-vuotiaiden hoito, pitkäaikainen jatkokuntoutus ja muu monisairaitten jatkohoito on tarkoituksenmukaista järjestää jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalassa.

Henkilöstön tilanne jää uudelleenjärjestelyjen yhteydessä epävarmaksi, koska tulevia muutoksia (henkilöstörakenne, mitoitus, johtamisjärjestelmä, toiminnan sisältö) ei ole esitetty läpinäkyvästi ja selvästi – jos lainkaan.  Erityisesti henkilöstöä on huolestuttanut uudessa organisaatiossa velvoite toimipaikan ja toimen siirtoon ilman työntekijän suostumusta.

Hyvin toiminut johtamisjärjestelmä pilkotaan ja vastuut kaventuvat uusissa organisaatiokaavailuissa eikä hoitoketjujen toimivuutta tiedetä. Tietojärjestelmien yhteensovittaminen aiheuttaa runsaasti lisätyötä, lisäkustannuksia ja lisää koulutustarvetta.  Rakenteisen kirjaamisen malli uhkaa jäädä organisaatio-muutoksen jalkoihin ja hankkeeseen yli vuoden ajan tehty työ menee hukkaan.

Pitkäaikaissairaalan henkilöstö on kehittänyt hoitotyötä innostuneesti ja motivoituneesti. Henkilökunta on ylpeä osaamisestaan ja on huolestunut oman sairaanhoidollisen ja erityisesti geriatrisen hoitotyön osaa-misen ylläpitämisestä ja kehittämisestä uudessa organisaatiomallissa.

Pitkäaikaisesta jatkokuntoutuksesta on erittäin hyviä tuloksia. Kaikissa sairaaloissa on useita profiloituneita osastoja mm. jatkokuntoutusosastoja. Ydinprosessit ja jatkokuntoutusprosessi on kehitetty moniammatilliseksi, sujuvaksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi ja täten on voitu edesauttaa potilaan kuntoutumista, kotiutumista ja toimintakyvyn edistämistä ja tukemista.

Sairaansijoja on vähennettävä siten, että Helsinki pääsee valtakunnallisiin tavoitteisiin. Pitkäaikais-sairaala on jo vähentänyt 350 sairaansijoja viimeisen seitsemän vuoden aikana. Osastomme kustannuskehitys on ollut varsin maltillinen ja tuottavuus on jopa noussut, joten sairaansijojen vähentämiseen ja osastojen integroimiseen on vahvaa osaamista ja kokemusta jo nykyisessä organisaatiossa. Pitkäaikaissairaalassa on tällä hetkellä 1,9 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa 75v täyttäneistä helsinkiläisistä.

Pitkäaikaissairaalan edellä esittämää vaihtoehtoa ei ole lainkaan selvitetty. Tämä on kuitenkin selkeä rinnakkaisvaihtoehto erityisesti asiakkaan, prosessin, henkilöstön ja talouden kannalta, koska se on selvästi taloudellisempi ja myös asiakkaan kannalta selkeämpi vaihtoehto.

Eila Keskinen                                    Helena Krouvi

Pitkäaikaissairaalan ylilääkärin kannanotto

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Potilassiirroista 1.1.10 alkaen

Antti Sorva

POTILASSIIRROISTA PITKÄAIKAISOSASTOILLE NYT JA 1.1.10 ALKAEN

Potilassiirroista pitkäaikaisosastoille nykyisin: pitkäaikaissairaalat akuuttisairaaloiden tukena

Organisaatiomuutoksessa v. 2004 muodostettuihin pitkäaikaissairaaloihin (Kivelä, Koskela, Myllypuro ja Suursuo) tarjosi akuuttisairaala tai muut tahot (avohoito, sosiaalitoimi) lähetteillä aluksi lähes pelkästään SAS-tasoratkaisun jo saaneita potilaita. Pitkäaikaissairaalaosasto alkoi pian tarjota palveluitaan myös saattohoitopotilaille ilman edeltävää SAP/SAS-käsittelyä. Myöhemmin otettiin ilman SAS-käsittelyä myös potilaita, ”hitaita kuntoutujia”, joiden senhetkinen kunto oli sairaalatasoinen, mutta joiden odotettiin kuntoutuvan kevyempään jatkohoitomuotoon, jopa kotiin. Tämä kehitys palveli myös akuuttisairaalaosaston tilaaman ns. Ahvenaisen selvityksen tavoitteita: siirtää pitkän kuntoutuksen tarpeessa olevia vanhuksia pitkäaikaisosastoille.

Vuoden 2009 puolella pitkäaikaissairaalaan otetuista potilaista alustavan laskelman mukaan yli puolet on tullut ilman SAS-käsittelyä, eli aiempaan verrattuna ”keskeneräisinä”. Nimike ”hidas kuntoutuja” ei aina ole ollut asianmukainen: SAS-käsittelyyn valmiita stabiileja potilaita, joille lähettävä akuuttiosasto ei kuitenkaan hae SAS-tasoratkaisua esim. siksi, että se koetaan turhana byrokratiana. SAS-käsittelyn on katsottu suorastaan hidastavan potilaan siirtymistä ja siten vaikeuttavan akuuttiosaston selviytymistä (olen joutunut huomauttamaan, että potilasta hoitavan ja hänet tuntevan kliinikon tulee arvioida, ovatko vain papereita lukeneen SAS.työparin ehdottamat lisätutkimukset tarpeellisia. Ja että SAS-tasoratkaisun lykkääntymisen tarvitsee lykätä pitkäaikaissairaalaan siirtymistä vain silloin, kun SAS-työparin ehdottamat lisätutkimukset on tarkoituksenmukaisempaa ensin toteuttaa lähettävässä yksikössä. Vastuu sisään hyväksymisestä on SAS-tasoratkaisusta riippumatta pitkäaikaissairaaloiden ylilääkärillä, jonka tehtävänä on hallita eri puolilta tarjotun potilasvirran kokonaisuutta, siirtojen sujuvuutta ja potilaitten tasapuolista kohtelua)

Suurelle joukolle potilaista sopiva jatkohoidon organisaatiotaso (sairaala, vanhainkoti, palveluasuminen, koti?) on siis jätetty selvitettäväksi vasta myöhemmin pitkäaikaissairaalassa. Sinne on siis siirretty SAP-arviotyötä ja siten sosiaalityötä ja lääkärintyötä runsaasti (työvoimamitoitusten laahatessa perässä).. ”Keskeneräisten” potilaitten lähettäminen on helpottanut akuuttisairaaloiden ja päivystyspoliklinikoitten selviytymistä. Pitkäaikaissairaaloiden ylilääkäri ja jonohoitaja ovat sijoittaneet ”keskeneräiset” senhetkisen eli vielä keskeneräisen arvion perusteella. Kuntoutuspotentiaalia omaava potilas onkin voinut joutua ”tavalliselle” osastolle ja ”kuntoutusosasto” on voinut saada potilaan, jonka kuntoutuspotentiaali tai –motivaatio on osoittautunut heikoksi. Suurta haittaa tästä ei nykyisessä organisaatiossa ole kuitenkaan ollut. Kussakin neljästä pitkäaikaissairaalasta on nimittäin voitu tarvittaessa joustaa talon sisällä: vaihtaa potilaita osastolta toiselle ja toisaalta kuntouttajat ovat voineet liikkua osastojen välillä

Profilointi

Edellä kuvattu hoitoketjun palveleminen ei olisi ollut mahdollista ilman kunkin potilaan kliinisen lääketieteellisen tilan tarkkaa arviointia ja ylilääkärin, jonohoitajan ja pitkäaikaissairaalan johdon ja henkilökunnan tiivistä ja tarvittaessa jopa päivystysluonteista yhteistyötä. Yhteisenä tavoitteena on ollut löytää potilaalle ”kaikkia kiviä kääntäen” mahdollisimman nopeasti mahdollisimman tarkoituksenmukainen jatkohoitopaikka, yrittäen erityisesti estää päivystyksen ja akuuttisairaaloiden ruuhkautuminen.

Jatkohoitopaikan asianmukaisuutta ja hoidon laatua on pitkäaikaissairaalaosasto viime vuodet kehittänyt mm. yksittäisiä vuodeosastojaan profiloimalla. Yksikön suuri koko on sen osaltaan mahdollistanut. Kuntoutusosastojen lisäksi on kehitetty esim. psykogeriatrisia pitkäaikaisosastoja, joista on yhä lisääntyvä tarve. Nykyisen organisaatiomallin alussa kuului epäileviä ääniä, joiden mukaan profilointi antaa yksittäiselle vuodeosastolle liikaa veto-oikeuksia, mahdollisuuden kieltäytyä ottamasta potilasta, koska tämä ei ole ko, vuodeosaston profiilin mukainen. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet huolen turhaksi. Sen jälkeen, kun pitkäaikaissairaalan ylilääkäri on määritellyt potilaan tilan edellyttämän osaston ja sen vaihtoehdot, jonohoitaja ilmoittaa potilaan sopivan osaston vapaalle paikalle. Osastolle ilmoitetaan siirtotiedot ja sovitaan yksityiskohdista, mutta osastolla ei ole ollut oikeutta kieltäytyä – siis nykyisessä potilasohjausjärjestelmässä. Tässä suhteessa herättää kuitenkin kysymyksiä tämänhetkinen kaavailu jatkossa omaksuttavasta vanhainkotimallista, jossa lääkärin rooli puuttuu tai on lähinnä muodollinen ja jossa osastonhoitajalla on oikeus päättää sisään otettavista (ks.alla).

Kysymyksiä potilaitten siirroista vanhainkodeiksi muuttuville pitkäaikaisosastoille 1.1.10 alkaen

Uudessa organisaatiomallissa tulisi pystyä vielä tarkemmin kuin tähän asti määrittämään potilaan lääketieteellinen tila, t.s. lähetetäänkö potilas Suursuon kuntoutussairaalaan vai vanhainkotiin. Nykyorganisaatiossahan tämä ei ole ollut yhtä välttämätöntä (ks. ed.). – Kuka arvioi jatkohoitoon tarjottavan potilaan lääketieteellisesti ja määrittää oikean jatkohoitopaikan?. Kuka (lääkäri) ottaa Suursuolle? Osoitetaanko lähetteet hänelle, poimiiko hän sisään otettavat, entä mitä tapahtuu ”jakojäännökselle”, eli niille, jotka Suursuolle eivät mahdu? Arvioiko joku (lääkäri?) heidän tilansa ja jaotteleeko potilaat sen mukaan tarjottaviksi eri vanhainkotiosastoille, joita niitäkin on eri profiileilla? Vai päättääkö vanhainkodin osastonhoitaja tai osaston työyhteisö keskenään potilaan sopivuudesta? Kuka vastaa hoidon lääketieteellisestä tasosta vanhainkodeissa (huomattakoon, että vanhainkotiasukkaat varsinkin nyt siirtyvissä sairaaloissa ja jatkossa muissakin tulevat olemaan lääketieteellisesti yhä vaativampia)? Eikö hoidosta vastaavan lääkärin tule voida vaikuttaa sisään otettavien valintaan,? Saako ”keskeneräisiä” enää lähettää akuuttisairaaloista vanhainkoteihin vai pitkittyykö ”jakojäännöksen” hoito väistämättä akuuttisairaalassa? Tarvitaanko vanhainkotiin aina edeltävä SAS-tasoratkaisu vai jätetäänkö ratkaisuehdotus (SAP-arvio) vasta vanhainkodissa tehtäväksi, kuten nyt tapahtuu lähes puolelle potilaista Kivelässä, Koskelassa ja Myllypurossa? Miten tehokuntoutus toteutetaan vanhainkodissa sille, joka osoittautuukin sen tarpeessa olevaksi, millainen kynnys siinä tapauksessa on Suursuolle pääsyssä? Mitä seurauksia on sillä, että 65 vuoden ikäraja ohjaa eritasoiseen kuntoutukseen? Ottavatko ”uudet vanhainkotiosastot” (Kivelä, Koskela ja Myllypuro) enää ylipaikoille, kuten ovat tarvittaessa tähän asti tehneet jopa päivystysluontoisesti? Miten turvataan, ettei enää palata hoitoketjujen yhteistyötä Helsingin sisällä heikentäviin ”ei kuulu meille ja muu ei kiinnosta” –asenteisiin, joista varsinkin HUSia on totuttu kritisoimaan. Tämä vaara saattaa vaania Suursuon tapauksessa..

Erityisen tärkeää on pohtia, miten turvataan Suursuolle mahtumattomien potilaitten nykyistä nopeampi pääsy vanhainkoteihin akuuttisairaaloista. Ei pitäisi luottaa siihen, että nykyinen nopea siirtyminen Kivelään, Koskelaan ja Myllypuroon korvautuu sillä, että akuuttisairaalat ”saavat 260 uutta paikkaa” (tai säästösuunnitelmien mukaan 226?) – ne paikathan on akuuttisairaalaosastolla ollut jo tähänkin asti käytössään neljässä pitkäaikaissairaalassa – ja enemmänkin: lisäksi on siis ollut tärkeä mahdollisuus, jota on erittäin paljon käytetty, mahdollisuus ”keskeneräisten” lähettämiseen pitkäaikaissairaaloiden ”puskuripaikoille”. Onko sitä mahdollisuutta enää uudessa organisaatiossa? Toiminnallisesti akuuttisairaalan käytössä olevat jatkohoitopaikat voivat siis päinvastoin vähentyä muutoinkin kuin pitkäaikaispaikkoihin budjetoitujen supistusten (v. 116 ss ja lisäksi Suursuolta 34?). takia.

Potilaan/omaisen toiveet ja oikeudet

Potilaan sijoittamisessa pitkäaikaissairaalaan on nykyorganisaatiossa pyritty ja varsin hyvin onnistuttu ottamaan huomioon potilaan/omaisen toive saada valita neljän sairaalan välillä.. Kun hoitava sairaala on valittu lähelle omaisen asuntoa, tämä on ollut paitsi inhimillistä myös avuksi siinä, mistä on ollut puutetta eli avustamisessa ruokailussa, ulkoilussa, virikkeissä. Myllypurolainen omainen ei hevin jaksa tai ehdi osallistua niihin Kivelän sairaalassa. Nyt on kaavailtu palaamista aluemalliin, jota noudatetaan vanhainkodeissa: sijoittuminen perustuisi potilaan itsensä entiseen osoitteeseen (johon potilas ei yleensä enää palaa). Tämä voi olla perusteltua silloin, kun potilas on avohoidossa verkostoituneena alueellisiin ammattiauttajien avopalveluihin, mutta ei enää silloin, kun palvelut saadaan laitoksesta ja omaiselta. Huomattakoon vielä, että tiukka aluemallissa pitäytyminen on vastoin kaupunginvaltuuston hyväksymää strategiaa, jonka mukaan helsinkiläisen oikeus palveluihin ei enää riipu asunto-osoitteesta, vaan hänellä on vapaus valita niitä Helsingin muiltakin alueilta.

9.11.09

Antti Sorva

ylilääkäri, akuuttisairaalaosasto/pitkäaikaissairaalat

LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri

Pitkäaikaissairaaloiden ylihoitajien kannanotto

maanantaina 23. marraskuuta 2009

PERUSTELUT KRIITISEEN KANNANOTTOON SUUNNITELLULLE ORGANISAATIOMUUTOKSELLE SEKÄ VASTAEHDOTUS

13.10.2009

Perustelut uudelleenjärjestelyjen kumoamiseksi:

Esiselvityksen (KPMG:n tekemä esiselvitys) linjaus

– esiselvityksen toimeksianto on tehty puutteellisesti sisältäen jo valmiit vaihtoehdot, jolloin

neutraali, erilaisten vaihtoehtojen tarkastelu ja vertailu on jäänyt tekemättä

– esiselvityksessä ei ole tehty linjatun ratkaisun taloudellisia ja sisällöllisiä seurauksia

asiakkaan kannalta ei ole tarkasteltu todellisia hoidon kannalta oleellisia vaihtoehtoja

Taloudelliset perusteet

taloudelliset perusteet puuttuvat; ei ole mitään syytä ryhtyä saneeraamaan viime vuosina korjattuja sairaalaosastoja palveluasumiseksi, koska vanhainkotipaikat ovat saneeraamatta (mm. Seniorisäätiön n. 700 paikkaa) -> ne kannattaa ensisijaisesti saneerata palveluasunnoiksi

pitkäaikaissairaala on pystynyt pitämään kustannuskehityksensä hyvin maltillisena ja tuottavuus on myös pysynyt yli 100

– samoin on taloudellisesti kestämätöntä muuttaa Suursuon ss akuuttihoitoon, jolloin hoitopäivän hinta nousee n. 100 eurolla (Pitk Hph v. 2008 180e ja aku 294e, kuntoutusosastot 305e); muuntaminen akuuttihoidoksi vaatii huomattavasti lisää hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä, terapeutteja ja sos. työntekijöitä

-akuuttisairaalassa jonottaa (12.10.09) n. 70 potilasta sosv:oon (ja n. 35 pitkäaikaissairaalaan), jotka pitäisi heti siirtää halvemmalle hoitotasolle; jo pelkästään aku – sosv jonottajat maksavat n. 220 000 euroa enemmän akuuttisairaalassa kuin pitkäaikaissairaalassa kk (n. 2,5 milj vuodessa); akuutin hoitoaika tulee rajoittaa n. 24 vrk:een – jo v. 2007 auditointiraportinkin mukaan

-v. 2010 – 2012 kaupungin taloustilanne ei anna mahdollisuuksia kustannusten nousuun

Monipuolisen vanhustenkeskuksen arviointi ja erityisesti sen taloudelliset vaikutukset on selvittämättä

Sisällölliset perusteet

Pitkäaikaissairaalan tuotteistusraportti selvittää selkeästi nykyisen potilasrakenteen, joka on täysin erilainen kuin vanhainkotien:

o monialainen kuntoutus 7 %

o erittäin vaativa sairaanhoito 31 %

o muistihäiriöpotilaan hoitotyö 8 %

o erittäin vaativa hoitotyö 38 %

o vaativa hoitotyö 12 %

o toimintakyvyn tuki 2 % -> vanhainkoti tasoiset asukkaat

sairaalassa ei asuta, tavoitteena on hoitojaksojen lyhentyminen alle 1v mittaisiksi; lokakuussa 2009 tilanne:

o päättyneitten hoitojaksojen osalta mediaani 7½ kk ja keskiarvo 1½ vuotta

o keskeneräisten hoitojaksojen osalta mediaani 1v 9 kk ja keskiarvo 8v 8 kk

pitkäaikaissairaalassa huomattava osa osastoista on ns. profiiliosastoja (mrsa kohorttiosastot, jatkokuntoutusosastot, infektio-osasto, psyko-geriatriset dementia osastot, neurologinen jatkohoito-osasto) tiettyjen potilasryhmien hoitoa ja kuntoutusta varten

kotihoidon yhdistäminen ei ole verrattavissa tähän suunnitelmaan: kotihoidossa saman asiakkaan luona kävi aiemmin molemmista virastoista perä jälkeen -> tässä muutoksessa yhdistetään monisairaitten potilaitten hoito sosiaalitoimeen, jossa tarjotaan asumista, ei sairaanhoitoa toistuvasti pitkäaikaissairaalaan ohjataan vanhainkotien ja palveluasumisen asukkaita, koska heidän sairaanhoidollisiin tarpeisiin ei pystytä vastaamaan ko asumisyksiköissä

pitkäaikaissairaalaan siirtyy tällä hetkellä n. 20 – 30 potilasta/kk ilman pysyvän laitoshoidon päätöstä tavoitteena kotiutuminen tai asumisyksikköön siirtyminen

pitkäaikaissairaalan potilaista noin 12 – 13 % eli noin 150 on alle 65 -vuotiaita ja heidän hoitonsa on tarkoituksenmukaista järjestää jatkohoitosairaalassa, ei vanhainkodissa tai akuuttisairaalassa

yhden hengen huoneitten tarve on kallis ja ylimitoitettu sairaaloissa ja monisairaan ikääntyvän/jatkokuntoutujan kannalta se on eristävä ja potilastovereiden vertaistuki puuttuu. Tästä on myös näyttöä. Myös hoitajan käyttämä aika / potilashuone on suurempi kuin yhden hengen huoneissa.

Vastaehdotus:

Pitkäaikaissairaala jatkaa Terkeyskeskuksessa kuten tähänkin saakka. Nimi muutetaan Jatkohoito- ja jatkokuntoutussairaalaksi. Pitkäaikaissairaala on jo vähentänyt 350 ss viimeisen seitsemän vuoden aikana ja kustannuskehitys on ollut varsin maltillinen ja tuottavuus on jopa noussut. Pitkäaikaisesta jatkokuntoutuksesta on erittäin hyviä tuloksia. Kaikissa sairaaloissa on profiloituneet jatkokuntoutusosastot, joissa on kehitetty jatkokuntoutusprosessi moniammatilliseksi, sujuvaksi ja tavoitteelliskesi toiminnaksi ja täten voidaan edesauttaa potilaan kuntoutumista, kotiutumista ja toimintakyvyn edistämistä ja tukemista.

Sairaansijoja voidaan vähentää siten, että päästään valtakunnallisiin tavoitteisiin. Pitkäaikaissairaalassa on tällä hetkellä 1,9 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa 75v täyttäneistä helsinkiläisistä.

Pitkäaikaissairaalan nyt esittämää vaihtoehtoa ei ole lainkaan selvitetty. Tämä on kuitenkin selkeä rinnakkaisvaihtoehto erityisesti asiakkaan, prosessin, henkilöstön ja talouden kannalta, koska se on selvästi taloudellisempi ja myös asiakkaan prosessien kannalta selkeämpi vaihtoehto.

Henkilöstön tilanne jää uudelleenjärjestelyjen yhteydessä epävarmaksi, koska tulevia muutoksia (henkilöstörakenne, mitoitus, johtamisjärjestelmä, toiminnan sisältö) ei ole esitetty läpinäkyvästi

ja selvästi – jos lainkaan.

Eriävä mielipide terveyslautakuntassa

sunnuntaina 15. marraskuuta 2009

Eriävä mielipide pitkäaikaissairaanhoidon uudelleenjärjestelyistä 1.1.2010 lukien

Suunnitellusta pitkäaikaissairaanhoidon uudelleen järjestelyistä tulee luopua 1.1.2010 alkaen ja esitys on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Suuren organisaatiorakenteen muutoksen, jossa terveystoimen pitkäaikaissairaanhoitoa Kivelän, Koskelan ja Myllypuron sairaalan osalta ollaan siirtämässä sosiaaliviraston alaisuuteen, on valmisteltu liian kiireisessä aikataulussa. Kiireisen aikataulun vuoksi esityksen perustelut päätöksenteon pohjaksi ovat jääneet puutteellisiksi asian merkittävyyteen nähden.

KPMG Kunta Oy on omassa loppuraportissaan 6.8.2009 tuonut esille useita toiminnan uudelleenjärjestelyn tavoitteita uhkaavia riskejä, joita ovat mm. a) liian haastava aikataulu, jolloin ei ehditä valmistautua muutokseen riittävästi b) ei ole riittävästi vertailutietoa palveluasumisen kustannuksista verrattuna muihin hoitomuotoihin c) puutteellinen taloudellinen informaatio päätöksenteossa, jolloin ei hahmoteta riittävästi kokonaisuuksia. Nämä ja muut loppuraportissa esitetty riskit tulee selvittää ennen lopullista päätöksentekoa.

KPMG:n selvityksessä todetaan, ettei palveluja ole tuotteistettu. Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito on tuotteistettu, jonka avulla toimintaa on kehitetty useamman vuoden ajan ja jonka perusteella toiminnan tuottavuutta on saatu lisättyä ja hoitoaikoja lyhennettyä, kuten myös vuoden 2010 talousarvioehdotuksessa todetaan. Pitkäaikaisen sairaalahoidon tuotteistus-raportti on huomioitava asian uudelleen valmistelun yhteydessä. Myös terveyskeskuksen ja sosiaaliviraston henkilöstöryhmien edustajien kannanotoissa esitetyt näkemykset tulee huomioida jatkovalmistelussa.

Lisäksi on selvitettävä seuraavat, tällä hetkellä avoimiksi jääneet päätöksenteon kannalta oleelliset asiat:

1. Kokonaiskuvaa organisaatiorakenteen muutoksen jälkeen tapahtuvasta toiminnan sisällön muuttumisesta ei ole esitetty, kuten ei myöskään sitä, missä vaiheessa asiakkaille, nykyisille ja tuleville, tulee muutoksia hoitomaksukustannuksiin?

2. Selvittämättä on myös, lisääkö Suursuon sairaalan siirtäminen akuuttisairaalan kuntoutusyksikön osaksi sen terveyskeskukselle aiheuttamia vuorokausikustannuksia ja jos, niin kuinka paljon?

3. Selvittämättä on, jos heti vuodenvaihteessa potilaita ei siirretä, niin siirretäänkö vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin joitakin kokonaisuuksia tai osa-alueita ja miten ne vaikuttavat henkilöstön rakenteeseen ja mitoitukseen?

4. Selvittämättä on myös se, kuinka turvataan jatkossa niiden potilaiden hoito, jotka tarvitsevat akuutin sairaanhoidon ja kuntoutuksen jälkeen edelleen vaativaa tai erittäin vaativaa ympärivuorokautista hoitoa hoivan sijasta?

5. Selvittämättä on, paljonko muutos lisää jatkossa kotisairaalan toimintaan tarvittavia resursseja, kun asukkaat hoidetaan eritasoisessa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa?

6. Esitys ei myöskään anna vastausta siihen, miten ja missä hoidetaan ne alle 65-vuotiaat henkilöt, jotka tarvitsevat pitkäaikaista kuntoutusta tai eivät annetusta hoidosta huolimatta kuntoudu?

7. Selvittämättä on henkilöstön tulevien toimenkuvien konkreettiset muutokset, henkilöstörakenne ja henkilöstömitoitus?

8. Pitkäaikaissairaalassa on saadun selvityksen mukaan keskimäärin 0,63 hoitajaa / hoidettava henkilö, sosiaalivirastossa 0,5 / hoidettava henkilö. Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen mukaan hyvä henkilöstön mitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,7- 0,8 hoitajaa / asiakas. Lääketieteellistä hoitoa tarvitsevien asiakkaiden osalta hyvä mitoitus on 0,8 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Esityksessä ei ole selvitetty, ollaanko tähän tasoon pyrkimässä, missä ajassa ja millaiset henkilöstö ja rahalliset resurssit sen toteuttamiseen tarvittaisiin?

9. Esityksessä ei ole selvitetty, missä ajassa Kivelän, Koskelan ja Myllypuron nykyiset hoitomuodot ajetaan alas ja montako palveluasumispaikkaa niiden tilalle tullaan tarjoamaan?

10. Selvittämättä jää myös kokonaan kotihoidon tämänhetkinen tilanne, mistä ja millä aikataululla tarvittavat voimavarat siirretään kotihoidon kuntouttavaan ja muuhun toimintakykyä ylläpitävään toimintaan sekä sen kustannukset, kun tavoitteena on lisätä kotona asumista?

11. Terveyskeskuksen ja Sosiaaliviraston tietojärjestelmien yhteensovittamisesta aiheutuvia kustannuksia ei ole esitetty lainkaan. Selvittämättä on myös kuinka paljon henkilökunta tarvitsee tietotekniikkakoulutusta ja mitkä sen kustannukset ovat?

12. Myös Seniorisäätiön tulevan toiminnan sisältö ja asukkaille annattava hoito- ja hoivan taso tulee avata annettua enemmän, kuten myös tulevien hoitopaikkojen määrä?

13. Mitä palveluasumisen painottaminen ja kotona asumisen tukeminen tarkoittavat laitospaikkamäärissä, kun otetaan huomioon kasvava palvelutarve?

Asian valmistelun aikana on selvinnyt, ettei hoidossa olevia henkilöitä tai heidän omaisiaan ole kuultu tai informoitu riittävästi asiassa. Myöskään henkilöstöä ei ole asian valmisteluvaiheessa kuultu eikä heidän näkemyksiään ole otettu huomioon asian valmistelussa. Samalla on myös selvinnyt, ettei kaupungin asettamaa vanhusneuvostoa ole kuultu asiassa. Luottamushenkilöiden esittämiin kysymyksiin ei virkamiesjohdon mukaan ole voitu vastata, koska vuoden vaihteen jälkeen vasta aletaan suunnitella muutoksen aiheuttamia konkreettisia toimenpiteitä. Näin suuren asian valmistelu ilman selkeitä tulevien vuosien toimintalinjauksia ja kustannusarvioita sekä asianomaisten kuulemista ja mahdollisuuksia vaikuttaa muutokseen ja päätöksentekoon, ei täytä hyvän hallinnon periaatteita.

Vasta edellä mainittujen lisäselvitysten jälkeen voidaan objektiivisesti arvioida faktatietojen pohjalta onko esitetty muutos tarpeellinen tai ei. Asia tulee tuoda terveyslautakunnan uudelleen arvioitavaksi ja valtuuston päätettäväksi vasta näiden lisäselvitysten valmistuttua.

Helsingissä 3.11.2009 Lilli Autti ja Jouko Malinen