Sairaalapastorin puhe valtuustoryhmille

Helsingin kaupungin vanhustenhoidossa on suunnitteilla mittava organisaatiomuutos.

Suunnitelma on tullut julkisuuteen työskentelyyn nähden varsin myöhäisessä vaiheessa. Toistaiseksi sitä ei ole käsitelty missään demokraattisen päätöksentekojärjestelmän elimessä. Minkäänlaista keskustelua ei ole käyty asianosaisten kanssa, ei vanhusten, potilaiden, omaisten eikä henkilökunnan kanssa. Miksi?

Esitetyt tiedot suunnitelman toteuttamisesta ja seurauksista ovat ristiriitaisia. Hyvin monia asioita toteuttamisessa on käsittelemättä ja ratkaisematta ottaen huomioon, että uudistuksen pitäisi astua voimaan 1.1.2010. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto vasta 25.11.2009. Miksi tällainen aikataulu?

Toisaalta kaupunkilaisille vakuutetaan, että mikään ei tule muuttumaan potilaiden tilanteessa siirtymäkautena. Toisaalta kerrotaan, että pitkäaikaishoito lopetetaan. Sairaala-alueiden kehittämistyöryhmän raportissa 30.9.2009: Pääkaupunkiseudun sairaala-aluevisio 2030 esitetään mahdollinen aikataulu, jonka mukaan pitkäaikaissairaanhoidon päätyttyä esimerkiksi Myllypuron sairaala puretaan ja tilalle tulee vapaarahoitteisia asuntoja ja Koskelan sairaalan tilalle palveluasumista ja vapaarahoitteista asumista. Millainen on siirtymäkausi?

Edellisessä kaupungin sairaaloiden suuressa organisaatiomuutoksessa eriytettiin akuutti- ja pitkäaikaissairaalat, samoina vuosina lopetettiin päiväsairaalat. Sittemmin on karsittu terveyskeskusverkkoa ja lopetettu laboratorioita sekä keskitetty omahoidon tarvikejakelua. Nyt sanotaan pyrittävän kokonaisuuksiin, joissa on tarjolla monen tasoista hoitoa ja toisaalta lisätään kotihoitoa ja tuetaan kotona asumista. Miten nämä erisuuntaiset toimet sopivat yhteen?

Vaikuttaakin vahvasti siltä, että suunnitelmien taustalla on muitakin tekijöitä kuin vanhusten hyvään pyrkiminen ja hyvä ja turvallinen hoito. Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla on laajat ja kasvavat markkinat hoivapalvelujen järjestämisessä. Esimerkiksi Kauppalehden 12.10.2009 ilmestyneessä numerossa todetaan, että sosiaalipalveluiden yksityistäminen on ongelmattomampaa kuin terveyspalveluiden ja Helsinki on valmis ostamaan lisää hoivapalveluita yksityisiltä, kunhan toimijoita tulee lisää. Nämä ovat poliittisen tahdon päätöksiä ja ne edesauttavat edelleen hyvinvointivaltion murenemista. Tämän suuntaiset ratkaisut kasvattavat edelleen kuilua hyvin toimeentulevien ja köyhyydestä kärsivien välillä. Tätäkö tahdomme?

Nykyiset suunnitelmat eivät näytä tunnustavan käytännön elämän tosiasioita niin kuin ei edellinenkään organisaatiomuutos. Elämä ei asetu organisaatioon vaan organisaation on palveltava elämää. Edellisen muutoksen jälkeen on jo pitänyt luoda uusi käsite: jatkokuntoutuja, kun huonokuntoisten ja monisairaiden ihmisten kuntoutuminen ei ole edennyt kaavioiden mukaisesti. Elämän haavoittuvuutta, raihnaisuutta, sairautta ja kuolemaa ei voida kuntouttaa pois!

Tuotantotalouden ja teollisuuden käsitteet ja ajattelutapa eivät voi olla inhimillisen hoidon lähtökohtana. Ihmisten hoitaminen ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ei ole palvelujen tarjoamista, palvelurakenteita ja valintoja ja asiakkuuksia. Hoitoa ja hoivaa järjestettäessä on välttämätöntä käyttää myös ihmisen kykyä empatiaan, toisen asemaan asettumiseen.

Merja Hållfast

Sairaalapastori

Vastaa